Viisi tuntia kehuttavana

 

Villa Palanen on tänä kesänä ollut ensi kertaa avoinna yleisölle, ja kokemus on ollut käänteentekevä. Onni on ikioma puutarha, mutta sen jakaminen toisten samanmielisten kanssa – sen täytyy olla sukua paratiisille.

Ensin osallistuin oman siirtolapuutarhan avoimien ovien päivään niin, että porttini ei pelkästään ollut auki vaan olin myös itse paikalla. Olin mukana alueellisissa Avoimissa puutarhoissa eli Lounais-Suomen puutarhapäivässä. Ja lisäksi otin vastaan ensimmäisen ryhmävierailun, noin 20 puutarhaharrastajaa Uudeltamaalta.

En pitänyt kävijöistä kirjaa, mutta uskoisin, että heitä kertyi kaikkiaan yli sata, mutta alle 150. Aikaisemmin olen järjestänyt Palasessa ainoastaan sukukokoontumisen, johon osallistui noin 25 henkeä, sekä pieniä ystävien ja työkavereiden tapaamisia.

Minulle on ollut yllätys, miten erilaisia nämä tilanteet ovat olleet minulle itselleni. On eri asia emännöidä vieraita kuin tuttuja, ja ryhmän vierailu on toisentyyppinen kuin avoimien ovien päivä.

Ryhmävierailuilla isäntäväen voi olla jopa vaikeaa saada huomiota, kun meneillään on monta tilannetta yhtä aikaa.

Ryhmävierailu ja sukujuhlat muistuttavat emännöinnin kannalta toisiaan, vaikka erojakin on. Vieraat tulevat kaikki kerralla sovittuun kellonaikaan. Pihaa ei ole mahdollista esitellä kullekin erikseen, vaan esittelystä tulee helposti esitelmöintiä. Osa vieraista tosin suunnistaa suoraan terassille istumaan, osa haahuilee ympäri pihaa ja joku koettaa mökin ovea.

Jos porukka koostuu puutarhaharrastajista, useimmat ovat kiinnostuneita näkemästään. Muutama on kuitenkin aina mukana kohteliaisuudesta, autokuskina, seuralaisena tai roolinsa vuoksi. Tyypillisesti ryhmän pari kolme nokkahenkilöä kommentoi ja loput nyökkäilevät.

Nämä vieraat keskustelevat vähintään yhtä paljon keskenään kuin isäntäväen kanssa. Tuttujen ja sukulaisten kanssa on kiva kerrata kuulumiset, ja käyntikohdetta koskevat kommentit on helpointa jakaa sen kanssa, joka sattuu olemaan vieressä. Isäntäväen voi olla jopa vaikeaa saada huomiota, kun meneillään on monta tilannetta yhtä aikaa.

Ryhmätapaamisten ja sukujuhlien antoisimmat hetket emännän kannalta ovat vieraiden tulo ja heidän lähtönsä. On ihanaa nähdä, ketkä kaikki ovat vaivautuneet paikalle (ja tuovat ehkä tuliaisakin!), ja lähtiessään kaikki yleensä sanovat jotakin mukavaa. Siinä välissä vallitsee kaaos, josta on mahdotonta muistaa jälkeenpäin mitään tarkkaa. Näin siis introvertin mielestä.

Olen itse puutarhavierailuilla yleensä aina se, joka haahuilee kameran kanssa ympäriinsä, ei kuuntele eikä osallistu aktiivisesti keskusteluun. En ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, miten se vaikuttaa ryhmädynamiikkaan ja miltä se voi tuntua isäntäväestä. 

Tavallinen eläkeläinen ei voi kokea tällaista autuutta juuri missään muualla.

Avoimien ovien päivät ja yksittäisten ystävien tapaamiset muistuttavat emännöinnin kannalta toisiaan sikäli, että jokainen vieras on mahdollista kohdata yksilönä. Rauhalliselle keskustelulle on yleensä enemmän aikaa kuin ryhmätapaamisissa. Palaute on suoraa ja reaktiot ehtii havaita.

Lounais-Suomen puutarhapäivä järjestettiin nyt ensimmäisen kerran. Kävijöitä kertyi viiden tunnin aikana suunnilleen saman verran kuin siirtolapuutarhan avoimissa ovissa kolmen tunnin aikana. Se oli aika sopivasti.

Vieraat tulivat portista sisään 1-3 henkeä kerralla, ja usein pihalla oli vain yksi tai kaksi pikku ryhmää samaan aikaan. Lähes kaikki vieraat hakivat aktiivisesti kontaktia. Heillä oli paljon kysyttävää ja kommentoitavaa. Parasta oli se, että sain yhä uudestaan seurata vierestä, kuinka vieraiden kasvot kirkastuivat ja suu levisi hymyyn, kun he näkivät värikkäät kukkapenkkini. Oli ilmiselvää, että pikku puutarhani tuotti heille iloa.

Koin tämän ensimmäisen kerran siirtolapuutarhan avoimien ovien päivänä, ja se oli niin ihanaa, että ilmoittauduin puutarhapäivään. Oli mahtavaa saada myönteistä palautetta viisi tuntia putkeen asiasta, joka on itsellekin tärkeä. Ei sellaista autuutta voi tavallinen eläkeläinen kokea missään muualla.

Kymmenet ihmiset näkivät myös pystyyn kuivuneen kirsikkaluumun, kirvojen tuhoaman pihajasmikkeen, jakamisen tarpeessa olevat kellukat ja kuihtuneet persiljat. Se häiritsi minua vähän, muttei liikaa. Hienotunteisuus kuuluu puutarhavierailuetikettiin, ja vieraat käyttäytyivät hyvin.

Kun portti jälleen sulkeutui, jalkani olivat kipeät ja jänteitä särki. Olin nälkä, jano ja vessahätä. Kävin ylikierroksilla monta päivää. Jäin silti vahvasti plussan puolelle, ehkä jopa koukkuun. Tätä pitää saada lisää!

Älkää ymmärtäkö väärin. Esittelen aina pihaani mielelläni, ja kaikki puutarhavierailut ovat kivoja. Ne ovat kuitenkin kivoja eri tavoilla. Ajatus on minulle uusi, ja siksi pohdiskelin sitä tämän kirjoituksen verran.