Taimia ilmaiseksi: Perennojen jakaminen

 

Jos olisin tiennyt viisi vuotta sitten, miten nopeasti monet perennat kasvavat ja miten helppoa jakaminen on, olisin säästänyt pitkän pennin. Olisi ollut järkevää ostaa esimerkiksi vain yksi taimi kutakin ihanaa keijunkukan lajiketta, antaa niiden kasvaa ja jakaa ne. Yhdestä keijunkukasta saa helposti kymmenkunta uutta taimea ilmaiseksi.

Mutta enhän minä tiennyt. En myöskään tunnistanut keväisin kasveja, jotka oli syöty. Olisin voinut nostaa juurakot ylös ja jakaa ne versoihin, jotka kasvattavat nopeasti itselleen juuret. Sen sijasta menin kauppaan ja ostin uudet taimet. Tyhmää! Tajusin virheeni vasta, kun sain riistakameran ja näin kauriit ja rusakot kasvieni kimpussa.

Näin hienosti Mai Tai -kellukat kukkivat vielä viime vuonna, jolloin taimien istutuksesta oli kulunut kolme vuotta.

Monet perennat suorastaan pitää jakaa, jotta ne pysyvät elinvoimaisina. Vanhimmat istuttamani perennat ovat nyt nelivuotiaita ja tulleet siihen ikään – osa jo viime vuonna.

Kaaripenkin kevään airuet, tarhakellukka Mai Tait eivät tänä vuonna enää kukkineet kunnolla. Ei enää noussutkaan villiä tiheikköä ihania, aprikoosin värisiä kukkia vaan vain valju kukkanen sinne tänne. Tarkemmin katsoen mättäiden keskellä erottui ruskea, kova ja kuolleen näköinen alue.

Keijunkukkia viime vuonna: Marmalade, Silver Scrolls ja amerikankeijunkukka.

Vanhimmat keijunkukat puolestaan näyttivät kompaktin ruusukkeen sijasta epämääräiseltä mättäältä, joissa erottui ikään kuin useita keskustoja. Huomasin tilanteen jo viime vuonna, mutta päätin lykätä jakamisen tämän vuoden kevääseen.

Jaoin keijunkukat jo keväällä ja kellukat nyt elokuussa. Molemmissa tapauksissa vanhasta perennasta tuli 8–16 jakopalaa. Istutin muutamia paloja takaisin samaan kukkapenkkiin ja ruukutin loput. 

Tämä iso keijunkukka Marmalade tuli lähes kokonaan syödyksi. Sain siitä kuitenkin toistakymmentä jakopalaa tai pistokasta, joihin kehittyi juuret.

Keijunkukka lähtee kasvamaan pienestäkin versosta

Kokeilin keijunkukkien jakamista jo viime vuonna jänis- ja kauristuhojen jäljiltä, joten tiesin, että pienetkin versot juurtuvat helposti. Tarvitaan vain varren pätkä, jonka päässä on muutama pieni uuden lehden alku. Versot irtoavat toisistaan helposti käsin taittamalla, eikä jakopala tarvitse välttämättä valmiita juuria. Siten se on oikeastaan pistokas.

Keijunkukan jakotaimia. Istutin suoraan maahan isoimpia paloja, joissa oli myös juuria, ja ruukutin pienemmät pistokkaat.

Odotin keväällä, kunnes näin uuden kasvun alkaneen. Nostin mättäät ylös, erottelin versot ja valitsin parhaan näköiset jatkoon. Poistin isot lehdet, mikäli niitä rusakon jäljiltä oli, ja työnsin varret multaan. Juuret alkavat kehittyä nivelkohdista, joista poistetut lehdet lähtivät. Siksi kaljua vartta saa mielellään olla mullassa muutamia senttejä. Ja sitten vain pidetään ruukut sopivan kosteina ja odotetaan juurten kasvua.

Kaarevassa kukkapenkissä keijunkukat muodostavat osan reunusta. Niiden edessä näkyvät vielä jakamattomat kellukat ja lähimpänä katsojaa on valkoisia kuukausimansikoita.

Viime vuonna osa pistokkaistani paleltui pakkasyönä, vaikka isot kasvustot olivat kestäneet hyvin kylmää. Tänä keväänä osasin varoa ja nostin taimet hyllyn päälle noin metrin korkeuteen. Hallaharsoakin olisin voinut käyttää.

Taimet kasvoivat ruukuissaan niin hyvin, että ripottelin ne heinäkuussa kukkapenkkeihin pitkin pihaa. Vain pari jäi odottamaan siirtolapuutarhan syksyn taimitoria.

Paremminkin voisi kukkia. Huomasin keväällä, että kellukkakasvuston jakaminen on välttämätöntä, jos haluan ensi keväänä yhtään kukkia.

Kellukan jakamisessa voi tarvita kättä pidempää

Kellukat muodostavat tiiviin mättään, joka kovettuu vähitellen keskeltä. Mättään reunoilta erottuu usein muutamia lehtiruusukkeita, jotka näyttävät jo valmiiksi pieniltä taimilta. Ne saa irti käsin repimällä niin, että mukaan tulee jonkin verran juuria.

Mättään kovaan keskustaan tehoaa parhaiten hyvin tähdätty lapion survaisu. Kahtia jaetusta juuripaakusta voi taas jatkaa jakotaimien erottelua käsin. Osa juuripaakusta joutui paloiteltuna kompostiin.

Tässä kuvassa näkyy kellukkakasvuston kova ja kuollut keskusta. Se on helppo nähdä, kun siirtää lehtiä sivuun.

Istutin varmuuden vuoksi vain sellaisia kellukan jakotaimia, joilla oli juuret. Luultavasti pistokkaatkin olisivat kehittäneet itselleen juuret.

Viidestä kellukasta syntyi noin 50 jakotaimea. Minulla on käyttöä niistä vain kuudelle. Annoin kymmenkunta naapurille jo ennen ruukutusta, ja loput vien myyntiin Turun Peltolan siirtolapuutarhan taimitorille, joka pidetään 6. syyskuuta kello 12 alkaen.  Tervetuloa!

Kellukan jakotaimet näyttävät vastaistutettuina surkeilta, mutta uskon, että ne siitä elpyvät. Keijunkukat näyttävät vieressä esimerkkiä.

Mitähän seuraavaksi saan jakaa?

Jos olen ymmärtänyt oikein, kaikki mättään muodostavat perennat voi tai pitää jakaa. Jaoin jo viime syksynä muutamia komeapoimulehtiä, koska niistä oli tullut liian isoja iirispenkkiin. Osa verikurjenpolvista pitäisi luultavasti jo jakaa, mutta osa on edelleen niin kitukasvuisia, että epäröin kajota niihin. 

Kuunliljoja olen katsellut sillä silmällä. Ehkä ensimmäiset jo ensi vuonna? Jakopaloille olisi ottajakin valmiina. Mirrinmintut ovat niin nuoria, että saavat vielä kasvaa. Tähtiputket ovat yhtä vanhoja kuin kellukat ja keijunkukat. Täytyypä seurata, vieläkö ne jaksavat kukkia vai joko nekin pitäisi jakaa. Pionien jakamista vältetään, vaikka monet niistä kyllä voi tarvittaessa jakaa.

Keijunkukan pistokkaita riitti myös kirsikkaluumu Podarokin juurelle.

Jos perennaa ei jaeta, sen juurakosta voi tulla kivikova. Palasen vanhoissa kukkapenkeissä oli muutamia isoja juurakoita, joiden nostamiseen tarvittiin rautakanki ja pilkkomiseen saha. Mieleen jäivät erityisesti jalopähkämö ja loistotädyke. Tädyke oli tosi kaunis, mutta juurakon kanssa punnertaminen oli niin raskasta, että hankkiuduin kiusankappaleesta eroon. Ei sellaista enää koskaan!

Sain harvoin bonuksia työelämässä, mutta perennojen jakaminen tuntuu luultavasti suunnilleen  samalta kuin isojen bonusten saaminen yllättäen. Yhtäkkiä saa miettiä, minne kaiken tämän ylimääräisen ihanuuden sijoittaisi. 

Tällä menolla Palaseen rajat tulevat nopeasti vastaan. Oikeastaan ne ovat jo tulleet.