Villa Palanen

Pääsin kertaamaan puun ja pensaan istutusta, kun jouduin korvaamaan kolme vuotta sitten istuttamani kirsikkaluumu Kometan ja viisi vuotta vanhan pihajasmikkeen uusilla taimilla. Työn raskain vaihe ei ollut kuopan kaivaminen tai edes tukikepin junttaaminen maahan, vaan astiataimen juurien suoristaminen. Siinä lensi hiki. Ensimmäinen taimi , jonka istutin Palasen kaarevaan penkkiin syksyllä 2021, oli pihajasmike. Sijoitin sen strategisesti naapurin ikkunan eteen. Siirtolapuutarhathan on suunniteltu siten, että mökeissä ei ole ikkunaa, josta näkisi suoraan naapurin pihaan. Paitsi että minun naapurillani sellainen on, ja siksi ikkunan eteen tarvittiin näkösuojaa. Siinä se on, naapurin ikkuna. Naapurini pitää hienotunteisesti sälekaihtimia kiinni ja itse käytän tarvittaessa pimennysverhoa, mutta asia vaivaa minua silti. Kun katson mökkiä kohti pihalta naapurin ikkunan edestä myöhään illalla, kun on pimeää ja sisällä on valot, erotan mainiosti tyynyliinani kuosin. Naapurista on siis suor...

  Jos olisin tiennyt viisi vuotta sitten, miten nopeasti monet perennat kasvavat ja miten helppoa jakaminen on, olisin säästänyt pitkän pennin. Olisi ollut järkevää ostaa esimerkiksi vain yksi taimi kutakin ihanaa keijunkukan lajiketta, antaa niiden kasvaa ja jakaa ne. Yhdestä keijunkukasta saa helposti kymmenkunta uutta taimea ilmaiseksi. Mutta enhän minä tiennyt. En myöskään tunnistanut keväisin kasveja, jotka oli syöty. Olisin voinut nostaa juurakot ylös ja jakaa ne versoihin, jotka kasvattavat nopeasti itselleen juuret. Sen sijasta menin kauppaan ja ostin uudet taimet. Tyhmää! Tajusin virheeni vasta, kun sain riistakameran ja näin kauriit ja rusakot kasvieni kimpussa. Näin hienosti Mai Tai -kellukat kukkivat vielä viime vuonna, jolloin taimien istutuksesta oli kulunut kolme vuotta. Monet perennat suorastaan pitää jakaa, jotta ne pysyvät elinvoimaisina. Vanhimmat istuttamani perennat ovat nyt nelivuotiaita ja tulleet siihen ikään – osa jo viime vuonna. Kaaripenkin kevään a...

  Villa Palanen on tänä kesänä ollut ensi kertaa avoinna yleisölle, ja kokemus on ollut käänteentekevä. Onni on ikioma puutarha, mutta sen jakaminen toisten samanmielisten kanssa – sen täytyy olla sukua paratiisille. Ensin osallistuin oman siirtolapuutarhan avoimien ovien päivään niin, että porttini ei pelkästään ollut auki vaan olin myös itse paikalla. Olin mukana alueellisissa Avoimissa puutarhoissa eli Lounais-Suomen puutarhapäivässä. Ja lisäksi otin vastaan ensimmäisen ryhmävierailun, noin 20 puutarhaharrastajaa Uudeltamaalta. En pitänyt kävijöistä kirjaa, mutta uskoisin, että heitä kertyi kaikkiaan yli sata, mutta alle 150. Aikaisemmin olen järjestänyt Palasessa ainoastaan sukukokoontumisen, johon osallistui noin 25 henkeä, sekä pieniä ystävien ja työkavereiden tapaamisia. Minulle on ollut yllätys, miten erilaisia nämä tilanteet ovat olleet minulle itselleni. On eri asia emännöidä vieraita kuin tuttuja, ja ryhmän vierailu on toisentyyppinen kuin avoimien ovien päivä. R...