Siirtolapuutarhan kesä tehdään nyt

Missäs sitä ollaan oltu kaksi viime viikkoa, kysyn vaan. No, vähintään joka toinen päivä siirtolapuutarhalla multaa kynsien alla ja loppu aika kaupungissa kylvämässä ja koulimassa. Vaikka Peltolan siirtolapuutarhan kausi 2026 alkoi vasta tänään isoilla yhteistalkoilla, Palasessa valmistautuminen kesään on ollut meneillään jo pidempään.

Siirtolapuutarhan kesä tehdään juuri nyt ja lähiviikkoina. Mielikuvat värikkäistä, aaltoilevista kukkameristä ovat mahtava motivaattori.

Omatekemää multaa riitti ensi kertaa nurmikollekin.

Kun kakkakomposti oli levitelty kukkapenkkeihin (siitähän puhuin viime postauksessa), tuli puutarhakompostin vuoro. Sitä oli niin runsaasti, että kukkapenkkien lisäksi jaettavaa riitti marjapensaille ja ensi kertaa jopa nurmikolle. Kaksi vuotta vanha komposti oli käytännössä mehevää mustaa multaa. 

Multaisuus liittynee siihen(kin), etten perusta uusia kukkapenkkejä no dig -menetelmällä vaan kaivan ruohopaakut ylös ja kannan kompostiin. Myös penkkejä kantatessa syntyy multaista kompostisisältöä. Siten puutarhakompostoni saa syödäkseen paljon muutakin kuin kitkentäjätettä ja syksyn lehtiä.

Mullan levittämiseen liittyi myös kitkentää eli perkaamista, puiden ja pensaiden suojaverkkojen poistamista ja pensaiden hoitoleikkausta. Siksi multahommiin kului useampi päivä. 

Laskin viitisenkymmentä kevätkurjenpolvea. Enemmän kuin koskaan!

Avasin kaksi vuotta muhineet mädätyssäkit ja yllätyin.

Kun sekä lämpökompostori että toinen puutarhakompostoreista nyt olivat tyhjiä, pääsin aloittamaan kompostoinnin uudestaan. Ensimmäiseksi pääsin eroon eri puolille tonttia kertyneistä pienistä risukimpuista. Isoimmat oksat ja talventörröttäjät oli jo haketettu, mutta pienemmät pääsivät nyt kompostin ilmavaksi pohjakerrokseksi.

Kompostorien lähistöllä minulla on koemädättämö eli kasa tiukasti teipattuja jätesäkkejä. Avasin vanhimmat, kaksi vuotta muhineet, ja yllätyin. Isoista, kivikovista perennanjuurakoista oli pimeässä ja vailla happea tullut melkein pelkkää multaa. En olisi ikinä uskonut. Odotin jonkinlaista limaista lillinkiä.

Juurakoiden hävittäminen lakkasi näin olemasta ongelma. Tarvitaan vain käytettyjä multasäkkejä, teippiä ja kärsivällisyyttä! Minulla on kasvimaan reunalla toinen koemädättämö, jossa muhii erä vuohenputken ja voikukan juuria. Olisipa hienoa, jos menetelmä tehoaisi niihin yhtä hyvin kuin kiltimpiin juurakoihin.

Scillojen kukinta on yksi vuoden kauneimmista hetkistä Palasessa.

Kasvimaalla ei ole viime viikkoina tapahtunut järin paljon. Olin kääntänyt valtaosan palstasta jo syksyllä, ja viimeistelimme tätini kanssa työn eräänä tuulisena päivänä. Oli ihan oma vikani, että kasvimaan käytävät rehottivat vihreinä voikukan lehtiruusukkeista. Pitikö käyttää ruohonleikkuujätettä katteena? Kyllä piti, mutta se oli tyhmästi tehty.

Tällä viikolla istutin Jussi-rivin seuraksi kaksi lyhyttä riviä Annabelle-perunaa. Vaihteeksi käytin perinteistä Kuokka ja Maija -menetelmää. Viritin istutusten päälle kasvutunnelit sillä ajatuksella, että niiden sisällä oleva ilma lämpenisi auringossa ja pitäisi olosuhteet suotuisana perunoiden kasvulle myös pakkasöinä. Toimiiko tämä, sen saamme tietää muutaman viikon sisällä.

Lummetulppaaneja The First jäi muutama ruusupensaiden alle, vaikka yritin poistaa viime vuonna kaikki tulppaanipoltteesta kärsivät kasvit.

Perintöpioni on selviytynyt hengissä talvesta.

Tein kylvöjä myös Palasessa, koska kaupungissa oli liian kuuma tietyille siemenille.

Kun alakuu vaihtui yläkuuksi viikko sitten, ryhdyin kotoisiin kylvöpuuhiin. Vuorossa olivat krassit, auringonkukat ja kesäleimut. Leimut ovat minulla yleensä epäonnistuneet täysin tai osittain, mutta tällä kertaa melkein jokainen siemen iti. Mikä siis on kesäleimujen itämisen salaisuus? Se, että kylvöksen päälle leikataan mustapintaisesta multasäkistä sopivan kokoinen katos, joka poistetaan vasta itämisen jälkeen. Tämä pitää muistaa jatkossa.

Krassien siemenet olivat vanhoja eivätkä nähtävästi idä ollenkaan, mutta auringonkukkia on tulossa muutama kasvimaan laidalle. 

Tein kylvöjä myös Palasessa, koska kaupungissa alkoi olla liian kuuma tietyille siemenille. Tein hajakylvöt viileässä viihtyvistä salaatista, tillistä ja kevätsipulista. Laitoin myös muutaman punajuuren siemenen esikasvatukseen. 

Olen seurannut, miten Charles Dowding esikasvattaa aivan kaiken kasvihuoneissaan. Punajuuri ja moni muu kasvi viihtyy hänen oppiensa mukaan parhaiten ryhmässä lajitovereiden kanssa, ja siksi kylvin 4-5 siementä kuhunkin ruukkuun. Tämäkin on kokeilu, joten ruukkuja on vain kolme.

Lobelioita, persiljaa ja petunioita.

Reunuslobelia kukkii.

Melkein kaikki kauden esikasvatustaimet ovat sen kokoisia, että ne voi istuttaa ulos heti, kun sää sallii. Reunuslobeliat ja keijunmekot kukkivat ja petunioissa on isoja nuppuja. Kuukausimansikat ovat vahvistuneet kovasti ja näyttävät siltä, että ne voisivat selviytyä ulkona piankin. Tuoksuherneiden kanssa odotan vain sopivaa, lämmintä päivää. Se ei tosin ole näköpiirissä ihan heti, jos sääennustetta on uskominen.

Loistotsinniat koulittavina.

Loistotsinniat ja koristetupakat ovat vielä melko pieniä, mutta tukevan tuntuisia. Päätin, etten sittenkään kylvä lisää matalaa koristetupakkaa vaan korvaan ne kesäleimuilla ja lobelioilla. Onneksi leimuja tulee nyt reilusti. 

Pensastomaatit Aztek ja Venus viettävät päivät parvekkeella, kylmimmät yöt olohuoneessa.

Osa pensastomaateista on jo lopullisissa ruukuissaan lasitetulla parvekkeella. Osan runkotomaateista olen vienyt Palaseen, jossa karaisen niitä aina kun ehdin. Osa odottaa yhä  viljelyvaunussa. Sama koskee basilikoja ja persiljoita.

Kylvämättä ovat esikasvatettavista enää sokerimaissit. Avomaalle en ole kylvänyt vielä mitään.

Salkoruusuja ja kuukausimansikoita.

Keijunmekon ensimmäiset kukat.

Hyötykasveja lasikuistilla: purjoa, parsakaalia, juuriselleriä.

Uudet daaliat ovat heränneet kiitettävästi muovipusseissaan. Kaikki ovat tehneet juuria ja melkein kaikissa on myös pieni verson alku tai pari. Siemendaaliat ovat edelleen hengissä latvomisen jälkeen ja tekevät innokkaasti uusia versoja.

Gladiolukset laitoin esikasvamaan vasta eilen. Tuli aika tiheä istutus. Olin varannut kummallekin lajikkeelle yhden pitkän altakasteluruukun katsomatta tarkemmin pussien sisältöä. Mukuloita oli niin paljon, että jos kaikki juurtuvat, minulla on ongelma.

 Kuvan ottamisen jälkeen uusi tulppaanipenkki on kantattu ja verkkosuojusta on korotettu, koska tulppaanit ovat nupulla. Kaikki suojaamattomat tulppaanit on syöty. 

Nyt sitten vain odotellaan parempaa säätä kädet ristissä. Muistelen, että viime kevät oli aika samanlainen: alkukevät oli hyvin lämmin, mutta kesän lähestyessä sää viileni ja kaikki kasvu hidastui. Kesäkukkien taimet olivat istutettaessa melko pieniä. Tein tänä vuonna kaikki kylvöt vähän aikaisemmin kuin viime vuonna siinä toivossa, että nyt saisin istuttaa isompia taimia, jotka alkaisivat kukkia nopeammin. Aika näyttää, miten käy.

Kommentit

  1. Mahtavat kevätkurjenmiekka- ja scillameret! Minäkin aikaisemmin kaivoin kukkapenkkejä tehdessäni multapaakut alta pois nurmituppaineen ja vein kompostiin, mutta sitten en enää jaksanut. Nyt menen helpoimman kautta eli siitä missä ei ole aitaa ollenkaan ja jätän maan kääntämättä. Reunat yleensä käännän. Välillä tästä seuraa rikkaruohopenkkejä, mutta niitä tulee aina joka tapauksessa siementen kautta. Vaikeita rikkaruohoja minä fermentoin mikrobiliuoksella säkeissä ennen kompostiin laittoa. Mädättäminen on ihan yhtä tehokas tapa.
    Tuo kesäleimu onkin jännä kasvatettava. Sisällä laitoin sille peiton itämisen ajaksi, kun luin että tarvitsee pimeää itääkseen. Hyvin itivät. Kasvihuoneeseen kylvin ihan valoon ja hyvin itivät sielläkin. Ota näiden kasvien mielenliikkeistä nyt sitten selvää😂
    Nuo verkkoviritykset näyttävät kovin tutuilta tulppaanien päällä. Meillä kauriit olivat yksi yö napsineet yhden kukkapenkin tulput aika tehokkaasti. Ei millään jaksa kaikkia suojata, vaikka pitäisi!
    Sinulla on upeita taimia! Kasvatuksen iloa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, fermentointia en olekaan vielä kokeillut juurten hävitykseen, pitääpä tutustua menetelmään. Mikrobit varmaankin nopeuttavat prosessia. Olen käyttänyt EMma-mikrobiliuosta kasvimaalla maanparannukseen, sopiiko se myös tähän? Kesäleimu on oikukas otus, jos minulta kysytään 😂 Pihani ei ole koolla pilattu, mutta en minäkään jaksa ihan joka piippaa suojata, ja seuraukset tiedetään 😒 Iloista ja menestyksekästä taimikasvatusta myös sinulle!

      Poista
    2. EMa-liuos sopii hyvin fermentointiin. Sitä itsekin käytän!

      Poista
  2. Oi miten kaunis kevätkurjenmiekka meri siellä onkaan ihailtavana. ❤️
    Minäkin olen aina kukkapenkkejä perustaessani karistanut multapaakuista ensin enimmät mullat penkin pohjalle, ja loput jäämät heittänyt kompostiin.
    Lämpimiä säitä odotellessa. 😊😊

    VastaaPoista
  3. Sinulla on taimet jo hyvässä kasvussa, täällä osa vielä kylvämättäkin. Voisin toki kylvää vaikka tänään ja viedä purkit suoraan kasvihuoneeseen, sisältä alkaa ikkunanedustatilat olemaan täynnä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itäminen saa vauhtia, kun sää kääntyi lämpimäksi, ja taimikasvatukselle voi viimein käyttää muitakin kuin sisätiloja. Varmaan jo veitkin purkit kasvihuoneeseen :)

      Poista
  4. Muovipusseissa tulee yllättävän tehokkaasti multaa. Yleensä niissä on kuitenkin sen verran reikiä, että ei ole mädätystä vaan kompostointia. Samalla tavalla onnistuu kyllä vuohenjuuret ja juolavehnä. Onneksi kesän tekemistä saa jatkaa vielä myöhemminkin, eikä kaikkea tarvitse saada nyt valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt kaksinkertaisia pusseja, mutta enpä tosiaan tiedä, onko se lopulta ollut kompostointia vai mädätystä. Pääasia, että kovista juurakoista on tullut muhennosta. Hienoa kuulla, että myös juuririkat nujertuvat näillä keinoin. Sillä tiedolla on nyt akuuttia käyttöä.

      Poista
  5. Beautiful photos! Warm greetings from Montreal, Canada.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Amaryllikset ja kuinka kukitan ne uudelleen

Takana viisi kesää siirtolapuutarhurina ja tästä tiedän, että olen päässyt pihanhoidosta jyvälle

Löysin puutarhani punaisen langan