Villa Palasen daaliakesä 2025 – kaikki 18 lajiketta

 

Villa Palasen pitkässä daaliapenkissä kukki viime kesänä 18 daaliaa eli syyshehkua, jotka esittelen tässä. Istutin enemmän, kaikkiaan 23 juurakkoa, mutta After Dusk ei lähtenyt kasvuun, Sweet Sannen nuput eivät ehtineet avautua ennen hallan tuloa ja Maya oli jotakin muuta kuin Maya. Ja kahta lajiketta oli tuplat.

Noin puolet kesän daalioista oli minulle vanhoja tuttuja, puolet uusia ostoksia. Talvetin osan juurakoista lämpimässä, pimeässä autotallissa ja osan viileässä Villa Palasessa. Onnistumisessa ei ollut olennaista eroa. Nyrkkisääntönä: mitä isompi juurakko, sitä varmempi selviytyminen talvesta ja esikasvatuskaudesta.

Pallodaalia Hillcrest Suffusionin juurakko kuivui talven aikana niin pahasti, etten laittanut sitä esikasvatukseen. Vaaleanpunainen pallodaala Wizad of Oz, lautasdaalia Penhill Watemelon ja söpö pallodaalia Linda’s Baby eivät osoittaneet elonmerkkiä esikasvatuksessa, joten jätin ne istuttamatta.

Vaikka useimmat daaliat kukkivat, kesää ei voi erityisesti kehua. Lähes jokainen lajike jäi tavallista matalammaksi ja kukki vähemmän kuin normaalisti. Syytän äärevää säätä: ensin oli pitkään kylmää, sitten koko ajan kuumaa ja sen jälkeen sateista ei tullut loppua. Sitäkin vähän mietin, onko daaliapenkissäni jokin muukin kasvitauti kuin tulppaanipolte. Äkämiä en nähnyt, vaikka yritin katsoa.

Ihanat kaunokaiset: La Belle Epoque, Molly Raven ja Lou Farman

Huippusuorittaja La Belle Epoque. Tämä daalia ei pihistellyt. Se kasvoi varsin kookkaaksi. Kukat eivät olleet lautasdaalian kokoa, mutta silti isot, ja niitä oli koko kesän ajan auki vähintään kaksi kerralla. Terälehdet ovat hauskasti hapsureunaiset ja sävykkään vaaleanpunaiset. Ei ehkä kaikkein sykähdyttävin kukka, mutta tosi hieno silti. Kokonaissuoritus 10+.

Väri-ihme Molly Raven. Tummalehtinen Molly Raven alkoi kukkia vasta syyskuussa, mutta pitkä odotus palkittiin. Tässä pienehkössä kukassa oli sävyjä vaikka muille jakaa. Oli marjapuuroa ja mustaherukkaa, mutta myös keltaista, beigeä ja viininpunaista. Kerrassaan upea! Harmi, että kukkia ehti tulla vain pari kolme ennen pakkasia. Ja sekin on harmi, ettei kamera pystynyt tallentamaan Mollyn hienoa punaisten kirjoa.

Hauska Lou Farman. Ihastuin lajikkeeseen toissa kesänä RHS Garden Wisleyn koepuutarhassa, jossa oli meneillään daaliatesti. Se oli helppo tunnistaa Palasen penkissä yksinkertaisista kukistaan. Kukat aukesivat yksivärisinä tummanpunaisina, mutta terälehtien päät vaalenivat hiljalleen, kunnes lähes koko kukasta tuli vaaleanpunainen. Tässä oli vaihtelua, mahdollisesti lämpötilan mukaan. Kukkavarret ovat korkeat ja isot kukat huojuvat hauskasti kasvuston yläpuolella.

Isot ja komeat: Break Out, Madeleine, Ambassador ja Gold Crown

Ihana Break Out. Lautasdaalioista suosikkejani ovat Break Outin lisäksi Cafe au Lait ja Penhill Watermelon. Ne kukkivat kuitenkin niin myöhään, ettei ole mitään järkeä täyttää daaliapenkkiä niillä. Siksi annoin Cafe au Lait -juurakkoni pois ja istutin vain Break Outin. Sen kukat ovat muhkeita ja niitä on tyypillisesti kolme lähekkäin ryhmässä. Parasta on isojen terälehtien elegantti, kermankeltaisesta vaaleanpunaisen kautta lähes valkoiseen ulottuva väritys. Kukinta oli parhaimmillaan vasta lokakuussa.

Näyttävä Madeleine. Kaktus- tai puolikaktusdaalioihin lukeutuva Madeleine osoittautui yllättävän korkeaksi ja rotevaksi. Se ei ole mikään hento ja eteerinen herkkis, vaikka myyntikuvien ja -lauseiden perusteella saattaisi niin päätellä. Kukat ovat kookkaat, sävykkäät ja vadelmanpunaiset. Valokuvissa ne näyttävät helposti räikeän pinkeiltä. Näyttävä ja komea ovat sanoja, jotka kuvaavat Madeleinea hyvin. Madeleine oli melko myöhäinen kukkija, kuten muutkin tämän ryhmän daaliat.

Ainutlaatuinen Ambassador. Viime vuosina lajiketta ei ole näkynyt myynnissä, mutta minulla se kuuluu vanhimpien ja luotettavimpien joukkoon. Melko myöhään kukkiva daalia kasvaa yleensä korkeaksi ja komeaksi ja tekee ison juurakon, mutta tällä kaudella se jäi tavallista matalammaksi ja vaisummaksi. Kukkien väri on tumma ja syvä, viininpunaisen ja violetin väliltä eikä toistu valokuvissa hyvin. Terälehtien hopeanhohtoinen ulkopinta näkyy ja näyttää upealta, kun kukka on vasta avautumassa.

Vastustamaton Gold Crown. Vanhin daaliani on niin valokuvauksellinen, etten malta luopua siitä, vaikka kaktusdaalian kirkas keltainen rikkoo pahasti daaliapenkkini väriharmonian (mikäli sitä muutenkaan on). Myös Gold Crownin esitys oli tällä kaudella poikkeuksellisen heikko eikä sen juurakosta riitä jaettavaa. Hyvä, jos talvetus onnistuu.

Viehättävät kaksiväriset: Night Silence, Creme de Cassis, Creme de Cognac, Senior’s Hope ja American Sunset

Tämän ryhmän daaliat ovat keskikokoisia tai pienehköjä ja aloittavat kukintansa aikaisin. Niiden terälehtien alapinta on tummempi kuin yläpinta, mikä on minusta viehättävää. Jostakin syystä ne ovat myös lehtokotiloiden suosikkeja.

Kauneista kaunein Night Silence. Lajike on maineensa veroinen ja jonottamisen väärti. Ymmärrän silti, miksei se saanut Royal Horticultural Societyn testeissä arvostettua AGM-laatumerkintää. Se teki niin pienen juurakon, että talvetus on epävarmaa, ja kukkia oli vain yksi kerralla. Kukat ovat erityisen kauniit: terälehtien alapinta on yksivärinen tumma viininpunainen ja yläpinta hienosti opaalinhohtoinen. Siitä ei myöskään voi ottaa huonoa valokuvaa, mikä on etu.

Vivahteikas Senior’s Hope. Seniori on kuin kylmäsävyinen versio Night Silencestä ja samantapainen sikälikin, että kukkia on vähän, juurakko pienehkö ja talvetus epävarmaa. Edellisvuonna hankittu juurakko taisi tehdä peräti kolme kukkaa koko kesän aikana: ensimmäisen heinäkuussa ja syyskuussa kaksi lisää. Mutta kauniita, niin kauniita! Terälehtien alapinta on samaa mustaherukan sävyä kuin Creme de Cassisilla, mutta yläpinnassa väreilevät parhaimmillaan melkein kaikki sateenkaaren sävyt.

Klassikko Creme de Cassis. Matala daalia on kukkinut Palasessa jo monena kesänä ja aina yhtä kauniina. Juurakko oli hyvinvoiva, mutta kukkia tuli silti vain pari kolme kesän aikana. Olisin mielelläni ihaillut useampaakin.

Yllättäjä Creme de Cognac. Juurakko on kolme vuotta vanha, mutta se oli keväällä niin huonossa hapessa, että pelkäsin sen mädäntyvän heti istutuksen jälkeen. Eikä mitä, se keräsi voimia syyskuun alkuun saakka, mutta yllätti sitten vahvalla kukinnalla.

Räiskyvä American Sunset. Muista ryhmän daalioista poiketen American Sunset on melko korkea ja tukevarakenteinen. Lajittelin sen silti tähän porukkaan, koska sen terälehtien alapuoli on tummanpunainen ja yläpuoli kirkkaan oranssi. Elinvoimainen daalia tuottaa paljon kukkia ja näkyy kauas, mutta se on Palasen penkkiin ehkä vähän liiankin äänekäs. En pakannut juurakkoa talvetukseen.

Pörheät pallot: Cornel Bronze ja  Copper Boy

Luottopelaaja Cornel Bronze. Lajike on pallodaaliaksi korkea ja takuuvarma kukkija. Myyntipakkauksessa oli kaksi pientä mukulaa, joista kasvoi kaksi komeaa kasvia. Kukkapenkissäni pitää aina olla vähintään yksi pallodaalia, koska tykkään hivellä niiden pallomaisia kukintoja sormenpäillä. Ja Cornel Bronze on paras pallodaalia, minkä tiedän.

Pirteä Copper Boy. Uusi tuttavuus oli Cornel Bronzeen verrattuna matala ja pienikukkainen, mutta yhtä kova kukkimaan. Väriltään se oli ainakin Palasen olosuhteissa tummanpunainen eikä suinkaan kuparinen. Cornel Bronzessa sen sijaan on selvää kuparin sävyä. Toivon, että saan juurakon talvetettua.

Alisuorittajat: Joel’s Favourite, Miss Brandy, Jowie Winnie ja Strawberry Cream

Pettymys Joel’s Favourite. Olin kytännyt pitkään omaa Joel’s Favouritea, ja puolivahingossa sain niitä viime keväänä kaksi. Molemmat kasvoivat varsin kookkaiksi ja kukkivat, mutta kukat eivät näyttäneet samalta kuin kuvissa. Terälehdet olivat kyllä leveät, mutta niitä oli vähän eivätkä ne asettuneet kauniisti lootuksenkukan muotoon, kuten odotin, vaan enimmäkseen sojottivat sinne tänne. Keskellä päivää kukat revähtivät rumasti täysin auki. Oletan, että Joel’s kuuluu niihin daalioihin, jotka antavat parastaan vasta kaksi- tai kolmivuotiaana. Lisäksi luin, että se kannattaa istuttaa puolivarjoon. Lajikkeen juju on siinä, että illan tullen kukka sulkee (tai melkein sulkee) terälehtensä ja juuri silloin se on kauneimmillaan. Ehkä ensi vuonna sitten.

Taantuva Miss Brandy. Matala daalia on ollut monena vuotena ensimmäinen kukkija, ja ensimmäisten joukossa se oli nytkin. Kahden ensimmäisen kukan jälkeen se piti kuitenkin kahden kuukauden tauon ennen seuraavaa. Kukat ovat parhaimmillaan upean oranssinpunaiset ja erittäin valokuvaukselliset, mutta minusta tuntuu, että yksilö on taantunut. Juurakko oli nostettaessa niin pieni, etten usko sen selviytyvän talvesta. Sääli.

Surkea Strawberry Cream. Tämä luottodaalia on monena vuonna kukkinut hullun lailla heinäkusta pakkasiin asti ja kasvattanut niin isot juurakot, että niitä on pitänyt jakaa. Nyt niin ei käynyt. Kukinta alkoi tosi myöhään ja oli tosi vähäistä. Surkea esitys kerrassaan.

Nuokkuva Jowie Winnie. Kaikki ostojuurakot eivät tuota mainoskuvien mukaisia sylillisiä upeita, pitkävartisia leikkokukkia. Jotkut jaksavat kasvaa tuskin 40-senttisiksi ja kukat nuokkuvat niin, että niitä on lähes mahdoton valokuvata. Edellisvuonna Linda’s Baby käyttäytyi näin ja tällä kaudella pallodaalia Jowie Winnie nuokkui. En tiedä, onko se normaalia vaihtelua.

Break Out ja Joel's Favourite.

Kesän 2025 kauneimmat daaliat Top 5

Sen suuremmitta selityksittä:

1. Night Silence

2. Break Out

3. La Belle Epoque

4. Senior’s Hope

5. Molly Raven

Daaliapenkki lokakuussa juuri ennen yöhallaa.