Kasvimaan toinen kesä

 

Villa Palasen kasvimaan päätehtävä ei ole tuottaa satoa. Sen olemassaolon tarkoitus on tarjota  oppimiskokemuksia, raskasta liikuntaa ja multaa kynsien alle niille, jotka sitä hoitavat. Viljelen vihanneksia vain sen takia, etten koe voivani kasvattaa pelkästään perunaa.

Siirryin viime keväänä viljelykiertoon, koska kasvitaudit ja tuholaiset pilasivat kesän 2024 peruna- ja valkosipulisadon. Muutos oli vastentahtoinen, mutta tuntui välttämättömältä.

Lue lisää: Keltanokka kasvimaalla eli kuusi oivallusta Villa Palasen viljelykaudelta 2025 

(pahoittelen, että postauksen kuvat jäivät pois, kun siirsin sen blogialustalta toiselle. Jätin kuvatekstit paikoilleen, koska ne sisältävät tietoa, mutta sekään ei mennyt teknisesti ihan putkeen.)

Aika tarkalleen vuosi sitten jaoin palstan millimetripaperilla kuuteen samankokoiseen penkkiin ja päätin, mitä missäkin penkissä kasvatan. Yhdestä tulisi syväpenkki, johon istuttaisin paljon ravinteita tarvitsevia kaalikasveja, sellereitä ja avomaankurkkua. Toiseen kylväisin juureksia ja kolmanteen papuja ja herneitä. Kolme penkkiä menisi perunalle ja myöhemmin viherlannoitteille. Lisäksi jäisi pieni alue talvivalkosipulille sekä pitkä, mutta kapea peltosuikale kukkia, tilliä ja persiljaa varten. 

Muotoilin kasvimaan käytävistä tasapohjaisia ojia

Pääsin toteuttamaan suunnitelmaa jo huhtikuun toisella viikolla, koska talvi oli ollut leuto ja maa oli  muokkauskunnossa. Merkitsin penkkien ja käytävien paikat ja aloin lapioida. 

Tuntui hölmöltä uhrata käytäville suuret määrät hyvää peltomultaa, joten muotoilin käytävistä tasapohjaisia ojia. Penkeistä tuli samalla väistämättä kohopenkkejä. Kärräsin niihin myös kompostimultaa mökkipihalta, mikä korotti niitä entisestään.

En huhkinut pellolla täysin yksin. Sain monena päivänä apua lapio- ja kuokkatöihin lähimmäisiltä, jotka suhtautuivat kasvimaahan kuin kuntosaliin. Tämä joudutti kevätkylvöjä olennaisesti.

On 8. huhtikuuta. Penkit on merkitty ja maan muokkaus käynnissä. Kasvimaan takana näkyy siirtolapuutarhan yhteiskäytössä olevia rakennuksia.

On 22. huhtikuuta ja peitän palsternakan siemenet mullalla.

En ole ollenkaan varma, miten viisas kohopenkki-ideani oli, koska tukevien laitojen puuttuessa penkkien reunat jäivät vinoiksi. Taistelin eroosiota vastaan luonnonmenetelmällä. Toisin sanoen annoin rikkaruohojen pitää multaa paikoillaan penkkien reunoilla. Näytti karmealta, mutta toimi oikeastaan varsin hyvin. Pyrin kiskomaan rikkaruohot pois ennen kuin ne ehtivät tehdä siemeniä.

Huomasin kesän aikana, että osa penkeistäni oli liian leveitä. Alkavalla kaudella aion yhdistää nykyiset juures- ja papupenkit yhdeksi perunamaaksi. Seuraavana kesänä muotoilen perunamaasta kolme nykyistä kapeampaa vihannespenkkiä, jotta kitkeminen ja kastelu helpottuvat. 

Lue lisää: Supersatoisa syväpenkki ja miten se tehdään

Kasvimaa ja sen satoa 11. heinäkuuta.

Rotevat rikkaruohot nitistivät porkkanantaimet

Aloitimme työt juurespenkistä. Levitimme syksyllä käännetylle alueelle ämpärillisen tuhkaa ja noin kuusi kottikärryllistä hyvin maatunutta kompostia. Erehdyin kippaamaan päällimmäiseksi puoli kärryllistä edellisvuotista puutarhakompostia, joka oli jäänyt tähteeksi syväpenkin teosta. Kottikärryä tarvittiin pikaisesti muualla, ja se piti saada tyhjäksi. Tuore komposti sopii mainiosti syväpenkkiin, jossa se haudataan peltomultakerroksen alle, mutta oli iso virhe jättää se viljelypenkin pinnalle.

22. huhtikuuta maa oli sateen jäljiltä helposti muokkautuvaa, kun hajotin multakokkareet rautaharavalla ja tasoitin mullan pinnan. Mittasin ja merkitsin rivien paikat, vedin matalat kylvövaot kepillä ja tiivistin vaon pohjan jämälaudan syrjällä. 

Kylvin rivin talviporkkanaa ja toisen kesäporkkanaa harvakseltaan käsin. Palsternakat pudottelin kolmen siemenen ryhmiin noin kymmenen sentin välein. Peitin vaot varovasti haravan lappeella vetäen. Lopuksi pystytimme kasvutunnelit rivien suojaksi. Puna- tai oikeastaan keltajuuret kylvin myöhemmin maan lämmettyä lisää. Porkkanaahan voi kylvää vaikka jäiseen maahan, mutta punajuuri tarvisee vähintään +10-asteisen maan itääkseen.

On 23. huhtikuuta. Porkkanat ja palsternakat on kylvetty ja varhaisperunat istutettu.

Olin oikein tyytyväinen itseeni. Kasvimaa näytti tosi siistiltä eikä tunnelien harsokankaasta näe läpi, joten ajattelin kaiken olevan kunnossa. Vilkaisin tunnelien alle seuraavan kerran vasta kesäkuussa.

Näky oli järkyttävä. Taimia ei erottanut rotevien rikkaruohojen seasta ollenkaan. Pahin oli se alue, jolle olin kipannut liian tuoreen kompostin. Se oli ollut täynnä unikonsiemeniä.

Eipä muu auttanut kuin ryhtyä kitkemään, mutta ennen sitä piti googlata, miltä palsternakan taimi näyttää. Taimia oli niin harvassa, ettei tieto rivin paikasta auttanut yhtään. Myös porkkana- ja keltajuuririvit olivat hyvin harvoja ja niissä oli pitkiä aukkopaikkoja. Joko siementen itävyys oli ollut luvattoman huono tai rikkaruohot olivat tukahduttaneet taimet.

On 20. elokuuta ja olen juuri nostanut keltajuuret ja kesäporkkanat. Kokeeksi nostin myös yhden palsternakan, joka oli niin pitkä että katkesi.

Ne vähät juurekset, jotka selviytyivät hengissä juhannukseen saakka, kasvoivat lopulta ihan hyvin. Muutamista porkkanoista ja palstereista tuli niin pitkiä, että ne katkesivat nostettaessa. Pitäisi luultavasti olla ylpeä siitä, että ylipäätään sain palsternakkasadon. Eikä tarvinnut harventaa! 

Kitkin  juurespenkin muistaakseni kolme kertaa kesän aikana, eikä se koskaan näyttänyt siistiltä kuin pienen hetken. Muutenkin kasvimaa näytti alkukesän jälkeen enimmäkseen siltä kuin sitä ei olisi hoidettu ollenkaan, vaikka tein parhaani.

On 18. lokakuuta ja olen juuri talikoinut palsternakat irti märästä savimaasta.

Keltajuuret kokivat vielä yhden takaiskun heinäkuussa. Huomasin, että niiden lehtiä oli varovasti natusteltu, joten suojasin ne verkkokatoksella. Lehtikompostorielementeistä väsätyn harjakaton päädyt jäivät kuitenkin vapaiksi. Jäljistä päätellen rusakko oli sujahtanut päädystä sisään, syönyt mahansa täyteen ja poistunut toisesta päädystä. Jouduin nostamaan keltajuuret ennen aikojaan, koska niillä ei enää ollut yhteyttäviä lehtiä.

Tänä vuonna yritän kitkeä ajoissa. Lisäksi minun on syytä hankkia lisätietoa sadon säilyttämisestä. Porkkanat säilyivät jääkaapissa hyvin, mutta palsternakkaparat kuivuivat muutamassa viikossa käyttökelvottomiksi korpuiksi. Keltajuuren säilyvyydestä en tiedä, kun ne tuli syötyä melkein heti.

Lantuista kasvoi monstereita syväpenkissä

Istutin taimet syväpenkkiin vasta, kun olin  ihan varma, että multa on tarpeeksi lämmintä. Varmistin sen maalämpömittarilla. Penkin pinnalla oli noin 30 senttiä alkuperäistä, lannoittamatonta peltomultaa, joten latasin sen reippaasti kanankakkarakeilla ennen taimien istutusta. Lisäksi kastelin maan BioProffan Emma-mikrobiliuoksella pullon ohjeen mukaan. Voi olla, että jompikumpi olisi riittänyt.

On 24. toukokuuta ja juurisellerin taimien istutus alkamassa.

Suojasin lantut ja sellerit ensin kasvuharsolla ja sitten hyönteisverkolla. Etualalla varhaisperunaa.

Parsakaalin taimet istutin 6. kesäkuuta.

Istutin taimet tiheästi, koska olin lukenut, että syväpenkissä niin voi tehdä. Se oli virhe. Lantut ja parsakaalit kasvoivat vinhaa vauhtia ja niistä tuli paljon isompia kuin edellisenä kesänä. Olin hankkinut niitä ajatellen korkean, telttamaisen kehikon, johon kiinnitin ensin harsokankaan ja sitten hyönteisverkon. Kehikko jäi kuitenkin aika nopeasti pieneksi ja jouduin poistamaan sen. 

Tämän jälkeen kasvit olivat kaaliperhosten ja lehtokotiloiden armoilla. Nälkäisiä kotiloita ilmaantui yhtäkkiä valtavia määriä, ja ne yrittivät syödä lanttujen ja parsakaalien lehdet pitsiksi.

Lantut 14. kesäkuuta. Käytin perennatukia kasvuharsojen ja hyönteisverkkojen tukena.

Lanttusato 20. syyskuuta.

Toisaalta kasvustossa riitti kyllä syötävää, sillä lantut näyttivät rehukaaleilta jo ennen juhannusta. Ensimmäinen lanttu, jonka nostin elokuussa, oli yli kolmikiloinen jötkäle, ja satoa kertyi kaikkiaan kottikärryllinen. Nilviäisten invaasio ei siis vaikuttanut satoon millään tavalla.

 Alkusadon lantut olivat kauttaaltaan mietoja, raikkaita ja mehukkaita. Syksymmällä niistä meni iso osa hukkaan, kun tikkuinen kuoriosa piti leikata pois. Myös säilyvyys jätti toivomisen varaa. Kun lantut alkoivat nahistua jääkaapissa, keitin niistä sosetta pakastimeen. Lanttusosekeitto on yllättävän hyvää ja tein myös joululaatikot omista lantuista.

On 24. heinäkuuta ja kaalikasvit ovat kasvaneet ulos kehyksistään.

Parsakaalien ensimmäinen kukinto jäi hyvin pieneksi verrattuna kaupan kasviksiin ja siemenpakkauksen kuvaan, vaikka kasvusto oli erittäin rehevä. Ilmeisesti typpilannoitusta oli ollut liikaa. Sivukukintoja ilmaantui kuitenkin syksyn mittaan koko ajan, joten en kokenut jääneeni ilman satoa.  Varsiparsakaali keskittyy alun perinkin sivuversoihin, joten aion jatkossa istuttaa lisää sitä.

Tiesin, että sellerit ovat vaikeita viljeltäviä, mutta päätin silti yrittää. Taimikasvatus onnistui, mutta satoa en saanut  juuri ollenkaan. En ehkä ymmärtänyt aloittaa lehtisellerin sadonkorjuuta oikeaan aikaan, kun varret olisivat vielä olleet rapeita, ja sitten lehtokotilot kakkasivat ne käyttökelvottomiksi. Ei tehnyt mieli edes maistaa.

Viivytin juurisellerien nostamista lokakuun loppuun. Pörheiden juuripöheikkojen keskeltä löytyi veitsen avulla pienen tulitikkurasian kokoiset palat käyttökelpoista selleriä. Tokihan sillä palalla yhden keiton maustoi. Yksi neljästä sellerin taimesta ei tehnyt juurimukulaa ollenkaan vaan ryhtyi reippaasti kukkimaan. Luin myöhemmin, että niin voi käydä, jos on liian viileää. Alkukesä oli totisesti viileä.

Jätin avomaankurkun taimille paikan syväpenkin länsipäätyyn, mutta paikka saattoi olla niille liian suojaton ja paahteinen. Ne näyttivät kituvan eivätkä tuottaneet kuin muutaman kurkun. 

Jatkoon näistä kasviksista pääsevät lantut, varsiparsakaalit ja avomaankurkku, jonka suhteen en aio vielä luovuttaa. Sellerit ja tavalliset parsakaalit ostan tästä lähin kaupasta.

Kauriit herkuttelivat pavuilla ja herneillä

Papu- ja hernepenkissä en tehnyt keväällä isoja maanparannustöitä. En olisi kylvänyt herneitä ollenkaan, ellen olisi saanut Impectan siemenjoulukalenterista matalan Half Pint  -herneen siemeniä. Pitihän ne käyttää. Pavuista osa oli kalenterista tullutta magentaraidallista borlotto-lajiketta Merveille de Piemonte ja osa tavallisempaa vihreää pensaspapua. 

Papuja ei tarvinnut suojata lentäviltä tuholaisilta kuten porkkanoita ja kaaleja. Laitoin niille harson jänisten ja peurojen takia. Papumaa on kuvassa ensimmäisenä heti perunoiden takana.

Suorakylvetyt pavut itivät hyvin ja menestyivät yhtä hyvin kuin esikasvatetut. Kaikki pavut kärsivät siitä, etten ehtinyt kastella kasvimaata oikea-aikaisesti ja riittävästi heinäkuussa. Ja sitten tulivat nelijalkaiset. Pyrin pitämään herkkusuita loitolla monenlaisilla harso- ja verkkoviritelmillä, mutta osin turhaan.

Olin saanut edellisvuonna erittäin hyvän papusadon vain muutamalla taimella. Nyt sain suunnilleen saman verran satoa, vaikka taimia oli kolminkertaisesti.

Half pint on söpö hernelajike, mutta sen palot ovat aika lyhyitä. Herneitä tuli viisi metriä pitkästä kaksoisrivistä vajaa litra. En muista varmasti, syötiinkö niitä ollenkaan. Juuri silloin oli tosi kiireistä siirtolapuutarhan lohkotoiminnan kanssa enkä ehtinyt keittää apposia. 

Itse asiassa en ehtinyt keskittyä ruoanlaittoon koko kesänä. Toin usein pussillisen salaattia, retiisiä. papuja ja yrttejä mökiltä kaupunkiin ja melkein yhtä usein tyhjensin pussin parin viikon päästä biojäteastiaan. En ollut ehtinyt laittaa niistä mitään eikä puoliso löytänyt niitä jääkaapista. 

Palasessa en juurikaan laita ruokaa, koska siellä ei ole ruoanvalmistuskeittiötä. Suunnittelin mökin kukkapuutarhurin taukotuvaksi, en  kasvisten käsittelypaikaksi tai catering-keskukseksi.  Ei juoksevaa vettä kasvisten ja sormien huuhteluun, ei viemäriä, ei tavallista liettä eikä uunia. Vesijohto ja viemäri eivät ole edes sallittuja.

Perunarutto iski varhain, mutta sadon laatu oli hyvä

Ensimmäisenä kasvimaan kesänä, kun vain osa alueesta oli raivattu käyttöön, viljelin pelkkää perunaa. Tajusin heti, että Palasen peruna on ylivoimaisen herkullista. Käytän paljon perunaa, joten tuntui järkevältä keskittyä jatkossa siihen. Mutta kuten kerroin, seuraavana kesänä menetin lähes koko sadon seppäkuoriaisten toukille.

Lisäksi perunarutto iski palstalle hyvin varhain, jo ennen heinäkuun loppua, mikä kertoo siitä, että tauti oli valmiina maassa odottamassa eikä pelkästään levinnyt tuulen mukana naapuripalstoilta. Osa perunoista jäi pieniksi, koska jouduin leikkaamaan lehdet liian nopeasti.

Viime keväänä päätin olla ruttoa nopeampi. Istutin ensimmäiset Jussi-varhaisperunat jo 13. huhtikuuta ja loput perunat 5. toukokuuta. Lajikkeiksi valitsin Jussin lisäksi Acousticin, jota pidetään rutonkestävänä sekä Annabellen, jonka tiesin hyvänmakuiseksi ja varsin nopeakasvuiseksi.

Perunanvarret näyttivät surkeilta jo 24. heinäkuuta.

Ajoitus ja lajkevalinta osuivat nappiin. Saimme uusia perunoita juhannuspöytään, ja koko sato ehti kasvaa käyttökelpoiseksi ennen kuin rutto ruskisti lehdet. Acousticeilla ei ollut aikaa kasvaa muusiperunakokoon, mikä oli harmi. Toisaalta pienet perunat olivat niin nättejä, että keitin niitä joulupöytäänkin. 

Acoustic ja Annabelle olivat yhtä herkullisia ja saman muotoisia, pitkämäisiä. Pyöreämuotoinen Jussi ehti kasvaa melko isoksi. Sen maku jäi vain vähän jälkeen muista lajikkeista.

Nostin 20. elokuuta perunat, jotka silloin olivat jäljellä. 

Ja mikä parasta, seppäkuoriaisten toukkien vioittamia perunoita löytyi vain muutama. Sato oli pääosin kaunista ja käyttökelpoista perunaa ja sitä riitti käyttöön tammikuuhun saakka. Jääkaapissa on vielä tälläkin hetkellä noin litra pientä, sievää perunaa.

Kylvin sinappia viherlannoitteeksi perunamaan sille lohkolle, jossa oli tyvimätää edellisvuonna. Sinappihapon sanotaan restauroivan maata eli tuhoavan taudinaiheuttajia. Toivotaan niin. 

Kasvimaa 4. elokuuta. Auringonkukka on lajiketta Summer Lovin'

Talvivalkosipulista tuli virheetön sato

Menetin koko talvivalkosipulisadon tyvimädälle kesällä 2024. En uskaltanut istuttaa sinä syksynä kuin muutaman kynnen, koska pelkäsin, että taudinaiheuttajaa olisi koko kasvimaalla.  Olikin mukava yllätys, kun sain heinäkuussa täysin virheettömän valkosipulisadon. Alexandra-sipulien kynnet olivat tosi isot, joten niitä oli helppo käyttää keittiössä. Otin opikseni ja istutin lokakuussa ennätysison valkosipulipenkin.

Syksy oli niin sateinen, että hiukan hirvittää. Noinkohan valkosipulin kynnet mätänivät saman tien? Se selviää keväämmällä.

Märkyys vaikeutti myös syksyn peltotöitä enkä saanut koko kasvimaata käännettyä. Tiedän, mistä jatkan keväällä. 

On 22. lokakuuta. Etualalla uusi talvivalkosipulipenkki, jonka olen kattanut oksahakkeella. 

Lue lisää: Vuoden urotyö: Raivasin lupiinipellosta perunamaan