Luumuja! Kirsikoita! Päärynöitä!

Litrakaupalla pieniä, keltaisia luumuja! Tuntui mahtavalta saada ensi kertaa kunnollinen sato kirsikkaluumu Podarokista menneenä kesänä. Hedelmät olivat pieniä, mutta makeita, ja niiden kivi irtosi helposti. Ne tuottivat paljon iloa. Säilöttäväksi tai piirakkaan niitä ei riittänyt, sillä jaksoimme puolison kanssa mainiosti syödä kaikki tuoreina.



Suojasin osan Podarokin raakileista linnuilta organzapusseilla, mutta sikäli turhaan, että rastaat eivät ymmärtäneet hedelmien olevan kypsiä jo keltaisina. Tummemmat Kometa-luumut nokitaan helposti piloille.

Podarokin kanssa samaan aikaan istutettu kirsikkaluumu Kometa tuotti sadon jo viime vuonna. Tänä vuonna se sai valmiiksi vain pari kolme isoa, mehevää ja aromikasta, tummaa luumua, kunnes yhtäkkiä kuivui ja kuoli kahdessa viikossa. En oikeastaan yllättynyt.

Puutarhan parhaaksi -ryhmässä Facebookissa oli talven ja kevään aikana ollut useita postauksia poikkeuksellisen kylmän talven vaikutuksista hedelmäpuihin. Suurimmassa vaarassa olivat nimenomaan Kometan ja Podarokin kaltaiset, muutaman vuoden ikäiset luumu- ja kirsikkapuut. Ei ollut täysin poikkeuksellista, että puu teki lehdet, kukki ja valmisti jopa hedelmiä, mutta kuoli sitten.

En osaa sanoa, miksi laiminlöin puiden pakkassuojauksen viime talvena, vaikka tiesin, että se olisi hyödyllistä. Minulla oli talvisuojaturvekin valmiina. Rungon ja silmujen suojauksesta en ollut edes ottanut selvää, vaikka olisi tietysti pitänyt. Kun pakkaset tulivat, kuvittelin koko ajan niiden olevan jo huomenna ohi. En ottanut niitä ollenkaan tosissani.


Uusi Kometa odotti hetken istutusta pikkumökin edustalla. Sen alimmat oksat oli leikattu lyhyiksi taimistolla.

Korvasin paleltuneen pikkupuun jo elokuussa uudella Kometalla, joka on suorarunkoinen ja niin lyhytoksainen, että se vaikuttaa melkein pilaripuulta. Istutin uuden taimen huolellisesti vajaan metrin päähän vanhasta paikasta. Paikka on entistä parempi, koska olin poistanut vierestä huonosti tuottavan mustaherukan.

Lue lisää: Kaksi puuta sai paikan

Pensaskirsikka Tamariksen kirsikat ovat kypsinä melkein mustia.

Podarok ja saman ikäinen pensaskirsikka Tamaris selviytyivät talvesta ilman vaurioita. Myös Tamaris teki kesällä ensimmäisen kunnollisen satonsa. Kirsikat olivat isoja, kiiltäviä ja hyvin tummia. Maku oli suuta kuivaavan hapan. 

Tein pienestä erästä mehua, kun luulin, ettei niitä voisi syödä tuoreena. Mehu muistutti maultaan lähinnä mustikkaa. Myöhemmin ymmärsin, etteivät kirsikat olleet tuolloin vielä täysin kypsiä. Maku parani ajan myötä, ja loput kirsikat söimme sellaisenaan.

Tamaris heinäkuun lopulla.

Hoitoleikkasin Podarokin ja Tamariksen ensi kertaa sadonkorjuun jälkeen. Olin luullut, ettei niitä tarvitsisi tai pitäisi leikata ollenkaan, mutta sitten törmäsin jossakin hedelmänviljelyyn erikoistuneen puutarhurin toisensuuntaisiin neuvoihin.

Luulen, että Tamaris on 14. elokuuta otetussa kuvassa jo leikattu.

Noudatin leikkaamisessa samoja periaatteita kuin muitakin puita ja pensaita leikatessani: suoraan ylös kasvavat, risteävät ja liian heikot oksat pois. Katsoin, että oksia jäisi tasaisesti ympäri runkoa eivätkä ne kasvaisi liian tiukassa kulmassa runkoon nähden. Poistin myös alimpia oksia. Typistin melkein jokaista versoa. Tamariksen kasvupaikka on hieman kapea, joten leikkasin sitä enemmän kuin Podarokia.

Päärynä Pepiä olen leikannut reippaasti jo monta kertaa. Se oli muutaman vuoden ikäinen jo kuusi vuotta sitten, kun otin Palasen haltuuni. Se oli istutettu niin lähelle pikku puutarhamökkiä, ettei se missään tapauksessa mahtuisi kasvamaan siinä luonnolliseen kokoonsa. Sitä olisi pakko leikata, ja helpointa oli aloittaa se heti.

Olen rakentanut Pepin ympärille pienen varjopenkin. Kuva on otettu elokuun lopulla.

Voimakas leikkaus on tietysti pienentänyt hedelmäsatoa, koska olen leikannut pois oksia, jotka olisivat muuten tuottaneet päärynöitä. En ole ennen tätä vuotta myöskään osannut käsitellä satoa oikein enkä ole siksi täysin ymmärtänyt sen arvoa.

Aluksi annoin päärynöiden kypsyä pehmeiksi puussa vain todetakseni, että pehmeinä ne olivat mätiä. Seuraavina vuosina maistelin kovia, mauttomia hedelmiä, jotka olivat siementen väristä päätellen kypsiä. Päättelin, ettei lajike ole oikein mistään kotoisin.

Mutta jostakin taas sain oikean tiedon, ja tänä syksynä pääsimme nauttimaan kypsistä, mehukkaista, aidosti päärynän makuisista hedelmistä. Poimin ne puusta, kun siemenet olivat mustia ja päärynän kanta irtosi helposti oksasta. Jätin osan päärynöistä kypsymään huoneenlämpöön ja loput varastoin jääkaappiin. Päärynät kypsyivät huoneenlämmössä 3-6 päivässä ihanan mehukkaiksi. Otin niitä muutaman kerrallaan jääkaapista kypsymään.

Ja mistä tietää, että päärynä on syöntikypsä? Väristä. Kun hedelmän pohjaväri muuttuu kellertäväksi, se on valmis syötäväksi. Tämä on helpointa nähdä vertaamalla raakaan päärynään.


Pyrin pitämään tänä talvena varani ja suojaamaan arat, nuoret hedelmäpuut kunnolla pakkaselta. Olen varannut sitä varten talvisuojaturpeen lisäksi juuttisäkkejä. Sain tyhjät kahvisäkit mökkinaapurilta, jolla on kahvipaahtimo.

Olisipa mahtavaa, jos myös uusi Kometa antaisi jo pian satoa. Sen luumut ovat Podarokiin verrattuna isoja ja vielä maukkaampia, oikeita herkkuluumuja. Mutta jo päättyneenä kesänä tuntui tosi hienolta, kun ei tarvinnut hetkeen ostaa hedelmiä kaupasta tai torilta. 

---

Pahoittelen, että postauksen kuvat menivät miten sattuu. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Löysin puutarhani punaisen langan

Amaryllikset ja kuinka kukitan ne uudelleen

Kesän suloisimmat ruusut