Villa Palasen kukkapenkit, osa 8: Tulppaani- ja daaliapenkki

Villa Palasen tulppaani- ja daaliapenkki johdattaa kävijän koristeelliselta metalliportilta terassin kulmalle ja mökin sisäänkäynnille saakka. Se on kymmenisen metriä pitkä, mutta vain noin 60 senttiä leveä. Keväisin se aaltoilee värikkäänä tulppaanien nauhana ja syksyllä sen täyttää muhkea rivi daalioita. Alun perin se oli kuitenkin pitkä perennapenkki. Kerron nyt, millaisten vaiheiden kautta se kehittyi nykymuotoonsa.

Ensimmäinen kesä, 2021: Poistan jättijuurakot ja perustan lilja- ja kuunliljapenkin

Kaikki Villa Palasen ennen ja jälkeen -kuvasarjat ovat dramaattisia, koska lähtötilanne oli kuolleelta näyttävä puutarha. Kun kukkapenkit paljastuivat lumen alta, niissä ei näkynyt käytännössä yhtään mitään. Kesti aikansa, ennen kuin pääsin arvuuttelemaan, mille perennalle mikäkin lehtiruusuke kuuluu, ja usein vasta kukinta paljasti, mistä kasvista on kyse. Tulppaani- ja daaliapenkin alkuperäisistä kasveista valtaosa oli minulle ennestään tuntemattomia.

Yritän parhaani mukaan listata, mitä kasveja pitkässä perennapenkissä oli ja mitä niille sittemmin tapahtui.

Penkin keskeltä ponnisti kaksi helposti tunnistettavaa punaista tulppaania: ilmiselviä Apeldoorneja. Ne eivät kuulu tulppaanien Top 10 -listani kärkeen, mutta siitä ne vähät välittävät. Sipulien täytyy olla erittäin syvällä, koska en ole viidessä kesässä onnistunut kaivamaan niitä ylös, vaikka myllään penkin joka kevät ja syksy istuttaessani daalioita ja uusia tulppaanin sipuleja.

Lisäksi kevät toi penkkiin ryhmän suloisia, pienehköjä narsisseja. Olisin mielelläni säilyttänyt ne, mutta toisena keväänä niitä oli enää pari ja sen jälkeen ne katosivat. Harmin paikka! En ole nähnyt ihan vastaavia missään myynnissä, vaikka olen yrittänyt katsella.

Penkin perennat olivat sekalaista sakkia. Kutakin kasvia oli vain yksi esiintymä, ja niiden väleissä oli tyhjiä alueita sekä ruoho- ja rikkaruohokeskittymiä. Aina ei ollut niin selvää, kumpaan ryhmään kasvi kuului. Esimerkiksi lupiinit oli todennäköisesti istutettu penkkiin ihan varta vasten, mutta kaivoin ne ylös jo ennen kukintaa. Kaikki lupiinilajikkeethan kuuluvat Suomessa hävitettäviin vieraslajeihin.

Tellimaa en tunnistanut, mutta se näytti "joltakin". Ajattelin sen olevan kellukka tai sen sukulainen ja siksi siirsin sen kaarevaan penkkiin Mai Tai -kellukoiden viereen. Kun se myöhemmin paljastui varjossa viihtyväksi tellimaksi, siirsin sen vielä kerran. Takapihan varjopenkissä se on jo alkanut hillitysti levitä.

Pidän kalliokieloista, mutta kummastelin niiden paikkaa aurinkoisessa penkissä. Valeistutin ne ensimmäisenä syksynä tulevaan pensasruusupenkkiin odottamaan varjopenkin perustamista. Jokin juurenpätkä silti jäi tulppaanipenkkiinkin. Olen antanut sen sinnitellä.

Ryhdyin tarmokkaasti vähentämään sinisten ja siniviolettien kukkien määrää Palasen pihalla sitä mukaa kun niitä ilmestyi. Tällä perusteella hävityslistalle joutuivat myös pitkän penkin kaksi kookkainta perennaa. 

Jalopähkämön juurakko oli niin iso ja kivikova, että lapion puinen varsi katkesi, kun yritin kaivaa sitä pois penkistä. Ei auttanut kuin hankkia rautakanki. Sillä sain juurakon vivuttua ylös. Palasteluun käytin muistaakseni sahaa. Oli pakko, koska en jaksanut nostaa juurakkoa kokonaisena. Vein palaset salaa siirtolapuutarhayhdistyksen jätekonttiin, vaikka ne olisi pitänyt kompostoida omalla tontilla. En uskonut kompostorini kykyyn pilkkoa moista jöötiä.

Toinen hyväkäs oli valtava loistotädyke. Se kukki nätisti, mutta juurakko olisi pitänyt jakaa ehkäpä vähintään 20 vuotta sitten. Katsoin hävittämisen parhaaksi sillekin, ja nyt osasin jo tekniikan.

Kolmas sininen tai sinertävä laji oli helppompi hävittää. Kurjenpolvia oli parikin mätästä. Minulla olisi ollut niille käyttöä jo reilun vuoden päästä, mutta en tiennyt sitä silloin.

Penkin päävärit olivat alun perin sininen ja keltainen. Keltaista edustivat keltavaleunikko, tarha-alpi ja päivänlilja. Tarha-alpit kitkin heti pois, koska niitä oli myös etupihan kukkapenkissä. Päivänliljat ja valeunikot säilytin toistaiseksi. Istutin päivänliljat vasta syksyllä 2024 etupihan Kukkapeltoon.

Säilytin myös hopeahärkin, koska ajattelin ottaa siitä pistokkaita myöhemmin. Otin pistokkaat syksyllä 2025, mutta ne paleltuivat, kun Palasen ilmalämpöpumppu hyytyi pakkasessa.

Perennojen välisiin aukkopaikkoihin istutin ja kylvin vähän mitä sattuu, kun parempaakaan suunnitelmaa ei ollut. Värikkäiden leikkokärsämöiden taimet olivat juuri omiaan elävöittämään penkkiä, ja niitä minulla oli useita. Lisäksi olin onnistunut kasvattamaan siemenestä pari akileijan tainta, joilla ei toistaiseksi ollut muuta paikkaa. Lykkäsin nekin pitkään penkkiin. 

Rautakaupassa käydessäni mukaan tarttui tiikerililja Tiger Babies. Istutin sen aivan penkin taaimmaiseen reunaan. Ruohosipulitupas löysi paikkansa läheltä terassia. Kukkapenkki ei ehkä ole sille täysin oikea paikka, mutta siinä se on saanut olla. Syksyllä hankin vielä kaksi tiikerililjaa lisää.

Syyskuussa Palanen vastaanotti ensimmäiset ulkomaalaiset vieraansa. Pihassa ei ollut mitään kaunista nähtävää, joten sitä piti kiireesti järjestää. 

Olin elokuuhun mennessä päättänyt, että pitkästä penkistä tulisi kuunlilja- ja liljapenkki. Olin istuttanut ensimmäiset kahdeksan kuunliljaa tasaisin välimatkoin ja nyt täytin niiden välit syklaameilla. Eihän tämä laastari kauan pysynyt, mutta näytti mukavalta ennen kuin halla vei syklaamit.

Penkin portin puoleiseen päähän olin vielä istuttanut pienen syyshortensian nimeltä Whitelight.

Lokakuussa olin innoissani, kun pääsin ensi kertaa istuttamaan sipulikukkia ulos. Olin aikaisemmin kasvattanut niitä vain ruukuissa parvekkeella. Suunnittelin huolellisesti tulppaaniryhmät niin, että joka toinen ryhmä olisi valkoinen ja joka toinen värikäs. Valkoiset lajikkeet olivat Verona, Mount Tacoma ja Exotic Emperor. Värikkäissä ryhmissä oli Florosaa, Greenlandia, Charming Ladya ja Apricot Beautya.

Lisäksi istutin penkkiin 17 liljan sipulia: kolme ryhmää valkoista Kentiä ja kaksi ryhmää punaista oriental-lilja Hachia. Etureunaan mahtui kevätkurjenmiekkoja ja takareunaan valkoisia ja liiloja jättilaukkoja. Odoton mahtavan värikästä kevättä ja olin oikein tyytyväinen itseeni.

Sitten tulivat pakkaset.

Toinen kesä, 2022: Unelma lilja- ja kuunliljapenkistä romuttuu

Talvi 2021-2022 jäi puutarhahistoriaan yhtenä kaikkien aikojen vaikeimmista. Syksy oli lämmin marraskuuhun saakka ja maa oli lumeton, kun kovat pakkaset iskivät yhtäkkiä. Lämpimät ja kylmät jaksot vuorottelivat lopputalven ajan niin, että maata peitti koko ajan jääkerros. Vain vahvimmat perennat jäivät henkiin.

Noin puolet Palasen tulppaaneista selvisi hengissä ja niistäkin osan peurat söivät. Liian lähelle lavakauluksen reunaa istutetut kevätkurjenmiekat kuolivat kaikki. Hachi-liljoista ei luonnollisesti näkynyt jälkeäkään. Valkoisia liljoja nousi kaikkiaan kolme, kun olin istuttanut yhdeksän. Tiikerilijoista Tiger Babies säilyi hengissä, mutta kaksi muuta katosi. Voittajia olivat jättilaukat: yhtä lukuun ottamatta kaikki kukkivat.

Pikku syyshortensia oli hengissä, mutta ei kukkinut kesällä 2022. Vasta istutetut kuunliljat näyttivät kärsiviltä. Yksi oli kadonnut talven aikana kokonaan ja yksi näytti oudosti epämuodostuneelta. Luulin sitä sairaaksi ja vein suotta kompostiin. Ymmärsin vasta paljon myöhemmin, että peurat olivat syöneet sen. Se olisi kyllä kasvattanut uudet lehdet, jos olisin malttanut odottaa.

Rakensin silti mielessäni edelleen lilja- ja kuunliljapenkkiä. Kun Lidlissä myytiin liljojen sipuleja, ostin kaksi pussillista sen tarkemmin katsomatta ja istutin ne pitkään penkkiin. Ihmettelin, kun nysän varren päähän tuli yksi tai kaksi valtavaa kukkaa. Minulle selvisi vasta kesällä 2025, että ne olivat puuliljoja. Silloin ne oli siirretty jo kaksi kertaa.

Penkki näytti sekavalta ja suurimman osan kesästä suoraan sanoen ihan kamalalta, kuten muukin piha. Suorakylvetyt unikot ja esikasvatetut kiinanasterit korjasivat tilannetta tuskin lainkaan.

Kun vieraita oli taas tulossa, turvauduin jälleen Turun toriin. Ostin kaksi kassillista kukkivia leijonankitoja ja isoja leikkokärsämöpehkoja. Myyjä kertoi, että leijonankidat komistuvat ja kukkivat pakkasiin asti, jos napsaisen ensimmäisen kukinnon pois sen kuihtuessa ja annan kasveille reilusti lannoitetta. Noudatin neuvoa ja ihastuin. Siitä lähtien leijonankitoja on kasvanut Palasessa joka kesä.

Lehtokotilot järsivät kuunliljat kesän mittaan pahoin. Siirsin ne syksyllä suosiolla varjopenkkiin, jota olin silloin perustamassa. Siellä ne ovat elementissään.

Syksyyn mennessä unelma upeasta lilja- ja kuunliljapenkistä oli ajanut karille. Pohdin kuumeisesti, mitä voisin istuttaa tähän tärkeään penkkiin, ettei sitä tarvitsisi enää hävetä joka kerta, kun saan vieraita. Mikä kukkisi pitkään ja näyttävästi, mutta tarjoaisi myös vaihtelua? Mietin esimerkiksi päivänliljoja, mutta ne ovat makuuni liian yksiulotteisia: kun niihin päin on kerran vilkaissut, se on siinä. 

Päädyin kokeilemaan tulppaanien ja daalioiden vaihtamista lennossa kesäkuun alussa. Poistin melkein kaikki loput perennat penkistä ja istutin sen täyteen tulppaaneja. Tällä kertaa en suunnitellut väriyhdistelmiä vaan sekoitin kaikki sipulit keskenään. Päälajikkeet olivat valkoinen Mount Tacoma ja aprikoosin värinen Charming Lady. Lisäksi hamstrasin kaikenlaista muuta: liljatulppaaneja, pionitulppaaneja, papukaijatulppaaneja, Darwin-hybridejä. Koska en vielä tiennyt, mistä pidän eniten, päätin antaa kaikkien kukkien kukkia. Toivoin lempeämpää talvea.

Kolmas kesä, 2023: Kymmenen metriä värien ilotulitusta

Ja kyllä, talvi oli lempeä ja keväästä tuli ennennäkemättömän värikäs.  Osasin jo odottaa, että kauriit ja rusakot kiinnostuvat tulppaanien piipoista, joten suojasin niitä lankakoreilla ja Trico Gardenilla. Kyllä eläimet muutaman suupalan nappasivat, mutta pääosa tulppaaneista säilyi.

Lähes kaikki istuttamani tulppaanit kukkivat. Lisäksi aika moni edellisvuotinenkin sipuli kukki, vaikka oli silloin jättänyt kukkimatta. Erityisesti vihreäraitatulppaani Florosa, samanhenkinen Greenland ja aikainen Exotic Emperor kunnostautuivat tässä. 

Huomasin, että istutukseni oli jopa liian tiheä: yksilöille ei jäänyt kunnolla tilaa levittäytyä. Tämä koski etenkin Charming Ladya, jolla on useita kukkavarsia, sekä isoimpia pionitulppaaneja.

Sekamelska oli hauska, mutta päätin, että jatkossa istutan yksinkertaiset tulppaanit ja pionitulppaanit (ja muut erikoisuudet) omiksi ryhmikseen.

Minulla oli viisi tai kuusi daalian juurakkoa ennestään ja monet niistä olivat niin isoja, että pystyin jakamaan ne. Pitkään penkkiin tarvittiin kuitenkin vähintään noin 20 daaliaa, joten tilasin lisäksi monipuolisesti uusia juurakoita. Istutin kaikkiaan 26 juurakkoa. Versot ehtivät kasvaa varsin isoiksi ennen kuin viimeisetkin tulppaanit kuihtuivat ja pääsin vaihtamaan istutusta toiseen. 

Oletin daalioiden tarvitsevan tukea, joten kieputtelin kepeistä ja naruista viritelmän koko kukkapenkin ympärille. En tehnyt niin toiste. Narut eivät juuri koskaan osuneet tukea tarvitseville kohdille eivätkä ne myöskään pysyneet riittävän kireinä. Havaitsin, etteivät useimmat daaliat ylipäätään tarvitse tukea. Nykyään tuen yksilöllisesti ne kasvit, jotka sitä tarvitsevat.

Vuorottelu toimi, joten päätin jatkaa samalla linjalla. Säilytin kuitenkin penkissä valkoiset liljat, tiikerililjan, hopeahärkin ja ruohosipulin. Jättilaukkoja olen istuttanut joka vuosi yhden tai kaksi lisää. 

Kauden päätteeksi siirsin syyshortensia Whitelightin pitkän penkin päädystä ruusupenkkiin, koska se ei ollut kukkinut vielä kertaakaan. Olin vähällä heittää sen kompostiin, mutta onneksi maltoin mieleni. Nykyään se kukkii pallohortensioiden edessä kaarevassa kukkapenkissä.

Investoin nelikulmaisiin tulppaanikoreihin, jotka tilasin Impectalta. Ajattelin, että tulppaanit olisi keväällä helpompi ja nopeampi nostaa pois daalioiden tieltä, kun ne olisivat koreissa. 

Nyt maahan meni ainoastaan kerrannaisia ja muita erikoistulppaaneja, vähintään yksi korillinen kutakin. Lisäksi käytin isoimmat keväällä ylös nostamistani, sekalaisista sipuleista. Viiden sipulin koreja oli 30 ja lisäksi istutin joitakin kymmeniä sipuleita ilman koria.

Ihmettelin jo sipuleita istuttaessani, minne muutama sipuli katosi sillä välin, kun kävin tauolla. Epäilin harakoita. Sitten huomasin, että penkkiä oli käyty mylläämässä poissaollessani. En tiennyt, mikä tai kuka oli ollut asialla, mutta koska minulla sattui olemaan ylimääräistä kanaverkkoa, suojasin penkin sillä. Myöhemmin näin valvontakamerasta, että penkkiin pujahti hiiri tai myyrä. Jyrsijöitä ei isosilmäinen verkko pidätellyt.

Aluksi täydensin istutuksia edelliskeväisten sipulien varastostani, mutta kun tihutyöt vain jatkuivat, annoin periksi. Laskin, että ainakin kolmannes sipuleista katosi ennen maan jäätymistä. Sinä syksynä toivoin, että talvi tulisi ja maa jäätyisi nopeasti!

Neljäs kesä, 2024: Ihana leijonankitareunus viimeistelee penkin

Pidin mahdollisena, että tulppaanit eivät saisi koreissa riittävää maakosketusta ja niiden juurakot jäisivät heikoiksi. Todellisuudessa tuuheat juuret yltivät monta senttiä korien alapuolelle. 

Ainakaan tuo ei siis ollut syynä, kun noin puolet hiiriltä ja myyriltä säästyneistä tulppaaneista jäi vaille kunnollista kukintoa. Koko penkin alkupää, juuri se osuus, jonka toivoin näkyvän ohikulkijoille, jäi täysin ilman tulppaanitykitystä. Harmitti, koska olin ladannut sinne kaikki upeimmat suosikit.

Kukkia tuli kyllä penkin muihin osiin, mutta moni lajike jäi matalaksi ja värit vaaleiksi. Parhaiten pärjäsi Gudoshnik Double, joka tekee kerrannaisia punaisia tai vaaleita kukkia. Otin valokuvat niin, että tämä lajike oli etualalla.

 Nyt epäilen, että penkissäni oli jo tuolloin tulppaanien harmaahometta, tulppaanipoltetta (tulip fire), josta seuraavana keväänä puhuttiin paljon puutarhapiireissä.

Kukinnan jälkeen nostin korit multineen varastomökin seinustalle, jossa ne keräsivät vielä lisää auringon säteitä uusiin sipuleihin. Sain talteen tarjottimellisen myyntikokoisia sipuleita.

 

Daalioiden esikasvatus epäonnistui tuona keväänä pahanpäiväisesti, koska en huomannut, että käyttämäni multa oli litimärkää. Suuri osa juurakoista homehtui muovipusseihin, joihin olin ne sullonut. Muutama juurakko oli myös kuivunut talvisäilytyksen aikana käyttökelvottomaksi. Sain nipin napin haalittua kokoon 25 juurakkoa, jotka istutin. Niistä kolme katosi jäljettömiin istutuksen jälkeen ja kolme jätti kukkimatta. 

Tuskin sitä silti kukaan huomasi. Olin keväällä esikasvattanut matalia Twinny Peach- ja Twinny Appleblossom -leijonankitoja niin paljon, että niitä riitti myös daaliapenkin reunaan. Ei ihan koko mitalta, mutta melkein. Varsinaisen penkin aukkopaikkoihin istutin hämäykseksi murattia. 

Jättilaukkojen rivistö alkoi olla varsin vakuuttava. Ambassador kukkii muita myöhemmin, mutta on odotuksen arvoinen.

Sinä syksynä en jättänyt tulppaanejani jyrsijöiden armoille vaan kierittelin sipulit huolellisesti laimentamattomassa Trico Gardenissa ennen istutusta. Enkä menettänyt yhtään sipulia!

Viides kesä, 2025: Tulppaanipolte ja viileä alkukesä verottavat kukintaa

Viime kesänä oli periaatteessa kaikki edellytykset kaikkien aikojen upeimmalle kukinnalle tulppaani- ja pionipenkissä. Olin istuttanut hienon tulppaanivalikoiman. Osasin suojata versot verkkokatoksilla ja Trico Gardenilla. Leijonankitojen esikasvatus sujui mallikkaasti eikä daalioiden esikasvatuksessa ollut isompia ongelmia. Mutta kaikki ei ole kiinni puutarhurista.

Tulppaanipolte vioitti kevään mittaan lähes kaikkia Palasen tulppaaneja ja pahiten juuri pitkän penkin tulppaaneja. Aluksi kaikki näytti vielä hyvältä, mutta lopulta valtaosa lehdistä ja kukista sai tummia laikkuja.

Daalioita taas vaivasi luultavasti sään vaihtelu. Alkukesä oli niin kylmä, että juurtuminen viivästyi ja kukinnan alkaminen samoin. Sitten tulivatkin yhtäkkiä monen viikon helteet. Kastelin pitkää penkkiä mielestäni usein, mutta ehkä en sittenkään riittävästi. Useimmat lajikkeet jäivät mataliksi ja kukinta oli odotettua vaatimaatomampaa. Juurakotkin kasvoivat huonosti.

Lue lisää: 2025 oli kaikkien aikojen tulppaanikevät, mutta se voi jäädä Villa Palasen viimeiseksi

Lue lisää: Villa Palasen daaliakesä - kaikki 18 lajiketta

Ehkä viime kesä oli tämän kukkapenkin välivuosi. Muut istutukset saivat loistaa, ja kyllä ne loistivatkin. Melkein kaikki muut Palasen perennat ja yksivuotiset kasvoivat ennätyskorkeiksi ja tekivät ennätyssuuria kukkia. 

Vahingoista viisastuneena en viime syksynä istuttanut ollenkaan tulppaaneja pitkään penkkiin. Sen sijaan tein uuden tulppaanipenkin läheisen omenapuun alle. Istutin tulppaaneja myös kasvimaalle koreissa, jotta voin nostaa ne sieltä keväällä ruukkuihin. 

Tulppaani- ja daaliapenkkiin pitäisi nousta keväällä jonkin verran narsisseja, mutta osa penkistä on tyhjillään. Se tarkoittaa, että daaliat voi tänä keväänä mahdollisesti istuttaa tavallista aikaisemmin.