Palanen kukkii myös ruukuissa! Kelloköynnökset, petuniat ja muut

En ole panostanut ruukkuistutuksiin Palasessa, koska tontin joka multaneliön täyttäminen kukkivilla pensailla, perennoilla ja kesäkukilla on ollut ajatuksissani etusijalla. Viime keväänä jouduin kuitenkin hankkimaan useita uusia amppeleita ja täyttämään vanhatkin ruukut mullalla. Syyllinen oli Impectan joulukalenteri, josta saatuja siemeniä en halunnut jättää käyttämättä.

Kylvin ensi kertaa petunioita, lumihiutaleita ja kelloköynnöksiä – orvokeita olin kasvattanut aikaisemminkin. Yllätyin hienoista tuloksista. Nyt minulla oli varaa vaihtaa etupihan amppeli sen mukaan, mikä istutus kulloinkin oli parhaimmillaan. Joku oli aina.

Orvokit kukkivat hienosti jo kesäkuun toisella puoliskolla, petuniat olivat parhaimmillaan heinäkuussa ja elokuu oli kelloköynnösten mahtiaikaa. Lumihiutaleet kukkivat tasaisesti koko kesän.

1. Päihdyttävän kaunis orvokki ei ole ujoa nähnytkään

Orvokkiamppelit ovat perinteisesti olleet ensimmäiset taimet, jotka jätän ulos yöksi. Helmikuun alussa kylvetyt taimet valmistuivat nytkin istutuskokoon huhtikuun toisella viikolla ja aloittivat kukintansa viides kesäkuuta.

Lajike oli tarhaorvokki eli Viola x  wittrockiana F1 Spring Matrix Sangria. En valinnut sitä itse, vaan se tuli joulukalenterissa. Pidin siitä kuitenkin niin paljon, että harkitsen hankkivani samoja siemeniä ensi kesäksi.

Kukkien tumma ja täyteläinen väritys ei vastaa ollenkaan mielikuvaa ujoista pikku orvokeista (shrinking violet). Nämä ovat rohkeita ja näyttäviä. Kukat ovat niin isoja, että tuuli tarttuu niihin helposti ja jättää vaurioita terälehtiin. Koko lajike on kookas: kolme tainta olisi hyvin riittänyt ruukkuihin, joihin ahdoin viisi.

Ruukuissa oli pienen pieni vesitila, mutta ne eivät olleet altakasteluruukkuja. Ahdas tila ja heinäkuun helteet uuvuttivat orvokkiparat niin pahasti, että alasleikkuukaan ei enää auttanut. Istutukset eivät olleet enää esittelykelpoisia elokuussa.

2.  Petunia Ingrid mursi ennakkoluulot

Isot petuniat ovat mielikuvissani olleet tahmeita kukkia, jotka haisevat ikävältä, näyttävät vanhanaikaisilta, lurpahtavat helposti ja lisäksi niitä pitää nyppiä. En myöskään uskonut, että niiden kasvattaminen siemenestä onnistuisi. Petuniathan kuuluu ostaa torilta.

Kuuliaisesti kuitenkin kylvin Petunia hybrida multiflora F1 Ingridin siemenet neljäs maaliskuuta. Kylvin kaikki 50 siementä, koska en halunnut, että niitä jää ja joudun kestämään petunioita vielä seuraavanakin vuonna. Siemenistä 45 iti, mutta koulin taimista vain 15 parasta. Tein niistä neljä ruukkuistutusta ja vein loput taimet vaihtotorille. Lannoitukseksi laitoin pitkävaikutteisia lannoitekäpyjä kaksi per taimi.

Kun näin ensimmäisen kukan, ajattelin, että onpa väritön ja mitätön. Muutin kuitenkin mieltäni, kun Ingrid pääsi vauhtiin ja teki muhkeat kasvustot täynnä kermanvalkoisia, vaaleankeltaisia tai beigejä kukkia, joissa oli tummempi keskusta. Puolisoni viittasi Ingridiin sanoilla ”se, jossa on paljon paistettuja kananmunia”. Petuniaruukut sopivat keltaisen mökin terassille ja ympäristöön kuin nenä päähän.

Sitten saapuivat heinäkuun ennätyshelteet. Isoon muoviruukkuun tehty petuniaistutus kuoli kuun lopulla liikakasteluun, koska en ymmärtänyt, etteivät kasvien juuret pystyneet hyödyntämään liian lämpimän mullan kosteutta. Kastelua olisi pitänyt vähentää, ei lisätä.

Myös altakasteluamppelissa olleet Ingridit olivat vähällä kuolla. Kaadoin veden pois ja leikkasin surkean näköisen kasvuston 10–20 sentin sängelle. Katsoin, että versoissa oli vielä jokunen lehden alku, annoin ylimääräisen lannoitteen ja ripustin amppelin puolivarjoon. Parin viikon kuluttua nostin sen etupihan omenapuun oksaan, koska petunia oli alkanut kukkia upeasti uudestaan. Sama olisi kannattanut tehdä kaikille petuniaistutuksille.

On totta, että kuihtuneet kukat piti nyppiä vähintään joka toinen päivä ja että ne olivat niin tahmeita, että se piti tehdä hanskat kädessä. Ja kukat kyllä lerppuivat helposti. Lajike on kuitenkin lähes tuoksuton, joten se ennakkoluulo ei toteutunut.

Kesän edetessä aloin pitää petunioista koko ajan enemmän ja on mahdollista, että kasvatan niitä toistekin. Tuskin kuitenkaan ensi kesänä, koska kauniita kukkia on paljon ja tykkään vaihtelusta. Tuottavathan petuniat kuitenkin valtavan runsaita kukkaryöppyjä, se on pakko myöntää.

3. Kelloköynnökset onnistuivat sittenkin

Kerroin taimikasvatusraportissani, miten vaikea kelloköynnösten (Cobaea scandens alba Cathedral bells) matka siemenistä koulintakokoisiksi taimiksi oli. Loppu meni kuitenkin paremmin – jopa loistokkaasti. Toukokuun puolivälissä minulla oli kahdessa isossa muoviruukussa kummassakin kolme erittäin elinvoimaista köynnöksen alkua, jotka olin latvonut jo monta kertaa.

Siirsin kesäkuun alussa toisen ruukun Palasen porttikaaren viereen ja toisen takapihan vanhan omenapuun luo. Huomasin ensimmäiset nuput 12. kesäkuuta, ja ensimmäiset kukat aukesivat 9. heinäkuuta. Siitä eteenpäin lokakuun 13. päivään asti portin luona oli jatkuvasti isoja kellokukkia. Silloin riivin jo osittain lakastuneet köynnökset kompostiin.  

Annostelin ruukkuihin varastolannoitukseksi kourallisen kanankakkarakeita kerran kuussa. Vettä köynnökset saivat päivittäin vähintään viisi litraa, ja silloin tällöin veden mukana oli lannoitetta.

Parasta kelloköynnöksissä on niiden ehtymätön elinvoima. Ne kasvattivat kesän aikana uskomattoman määrän niin kauniita lehtiä ja varsia, että kukat olivat melkeinpä sivuseikka. Ruusupapu on yhtä elinvoimainen, mutta kelloköynnös on kauniimpi.

Molemmat kelloköynnöskasvustot tekivät runsaasti siemenkotia. Kuka tai mikä ne pölytti, jää arvoitukseksi. Mehiläiset ja kukkakärpäset ovat kuulemma liian pieniä: ne lentävät kevyesti heteiden ohi eivätkä vie siitepölyä mukanaan emin luotille. Siihen tarvitaan esimerkiksi lepakko tai kookas yöperhonen. Kolibreja kun ei Suomessa taida olla.

Olipa mikä tahansa, ensi kesäksi kasvatan kelloköynnökset omista siemenistä tai peräti pistokkaista. Ehkä niitä tulee nyt porttikaaren molemmin puolin.

4.   Lumihiutaleet kukkivat väsymättä

Lumihiutaleet ovat ihan nättejä, mutta ei ole tullut mieleen kasvattaa niitä aikaisemmin. Taisin ajatella, että se on ammattilaisten hommaa. Tähän viittasi varhainen kylvöaika ja se, että Sutera cordata Pinktopian siemenet olivat Impectan pussissa pelletteinä. Pellettejä oli 15 ja jokaisesta tuli tukku pikkuruisia taimia. Tiesin, etten tarvitse niin paljon, joten päästin jatkoon vain kahdeksan parasta esiintymää.

Kylvin lumihiutaleet eli lumiherttasomakit samaan aikaan kuin petuniat ja vein molemmat viileään Palaseen melkein heti koulinnan jälkeen eli 23. maaliskuuta. Taimet olivat vielä ruukkuun istutettaessa 21.5. aika onnettoman näköisiä, mutta aloittivat kukinnan nopeasti, jo 6. kesäkuuta.

Petuniat olivat niin rotevia, että lumihiutaleet jäivät yhteisissä istutuksissa hyvän alun jälkeen sivustakatsojiksi. Omassa amppelissaan hiutaleet pärjäsivät paremmin ja kukkivat väsymättä. Hellejakson aikana ne nuukahtivat hetkeksi, mutta kun vähensin kastelua ja lisäsin lannoitusta, ne heräsivät uudelleen henkiin.

Jos kasvatan lumihiutaleita uudestaan, valitsen todennäköisesti perinteisen valkoisen värin. Ei pinkissä Pinktopiassakaan ole mitään vikaa, mutta valkoinen näyttää raikkaammalta. Käytännössä lumihiutaleet kilpailevat mielessäni lobelioiden kanssa, ja taidan pitää enemmän lobelioiden rennommasta kasvutavasta. 

Kasvatin tietysti kesäkukkia myös kukkapenkkejä varten. Palaan niihin myöhemmin. 

Lue lisää: Kukkia siemenistä – Miten onnistui taimikasvatus keväällä 2025?