22 kuopan kokemuksella: Mitä olen oppinut istuttamisesta

Olen istuttanut siirtolapuutarhapalstalleni Villa Palaseen vuoden sisään 22 puuta, pensasta tai pionia, ja tällä kokemuksella totean, että istuttaminen on järkyttävän vaikeaa. Siinä on miljoona muistettavaa asiaa, joista mikä tahansa voi mennä pieleen sillä seurauksella, että kasvi ei juurru kunnolla vaan jokin aikaa kiduttuaan kuolee. Tai niin ainakin pelkään.

Viime syksynä istuttamistani kasveista joka kolmas kuoli jo ensimmäisenä talvenaan. Pitäisi varmaan olla kiitollinen, etteivät kituneet pitkään.

Istutin syksyllä pihajasmikkeen, kameliajasmikkeen ja pikkujasmikkeen, joista kameliajasmike kuoli. Pikkujasmikkeesta on jäljellä pari kymmensenttistä risua eikä pihajasmikkeesta paljon enempää. Istutin syyshortensian, pallohortensian ja pienikokoisen hortensian, joista pallohortensia Annabelle kuoli eikä pikkuhortensia ole kukkinut. Istuttamistani noin 150 tulppaanin ja narsissin sipulista noin 100 kuoli. 25 liljan sipulista 20 kuoli. 

En lannistunut, vaan tänä keväänä istutin hunajamarjat Onnin ja Ilon, pensasruusut Sävelen ja Soinnun, kaksi vartettua Tinkerbelle-syreeniä, lumipalloheisi Pohjan neidon sekä kuusi pionia: kaksi nimetöntä, Hillaryn, Coral Charmin, Peppermint Stickin ja Mother’s Choicen. Ne ovat kaikki vielä hengissä. Lisäksi aloitin viime viikolla syysistutuskauden ja kaivoin kuopan laikkukirjokanukalle.

Nyt joku kysyy, miksi jakelen neuvoja kun olen niin surkea istuttaja. No juuri siksi. Tiedän, mikä voi mennä pieleen. 

1. Muista, että puihin kasvaa lehdet!

Pohdin Palasen uusien pensaiden ja puiden paikkoja koko viime talven. Halusin valita tontille sopivat lajikkeet ja istuttaa ne täsmälleen oikeille paikoille, joissa ne viihtyisivät kenties kymmeniä vuosia tästä eteenpäin. Niinpä pensasruusut menivät länsirajalle, jossa niiden piikkisyys ei häiritsisi muita kuin jäniksiä ja peuroja. Jasmikepöheikkö kasvaisi näkösuojaksi naapurin ikkunan eteen, ja laikkukirjokanukka toisi eloisuutta varjoisaan paikkaan kesäkeittiön taakse.

Pionien ja syreenien paikoissa kuitenkin kompuroin pahasti. Istutin kaksi suosikkipioniani terassin viereen kohtaan, josta lumi suli keväällä ensimmäisenä. Ajattelin, että siinä olisi niille kerrassaan mainio, aurinkoinen paikka, jossa voisin ihailla niitä helposti. En huomannut ollenkaan, että paikan valoisuus johtui vain siitä, ettei läheisessä luumupuussa ollut vielä lehtiä. Tosiasiassa hedelmäpuut varjostavat paikkaa keskikesällä niin paljon, että pionit tuskin viihtyvät siinä. Aion siirtää ne aurikoisempaan penkkiin vielä tänä syksynä.

Tinkerbelle-syreenit antavat tulevaisuudessa ryhtiä isolle, romanttiselle perennapenkille. Harmikseni istutin myös ne osittain väärälle paikalle. Miten olisin voinut tietää, että viime vuonna leikattu kirsikkapuu kasvattaisi tänä vuonna melkein metrin pituiset versot joka ikiseen oksaan? Hapankirsikan valtavan kokoiset lehdet varjostavat pikkupuuta jo nyt. Joudun todennäköisesti siirtämään senkin. En millään viitsisi, kun juuri olen saanut tukipuut juntattua maahan.

2. Ostomultaa ei välttämättä tarvita, eikä ainakaan suursäkkikaupalla

Luulin vielä talvella, että olisin hukassa, koska en pysty millään kuljetuttamaan palstalle tonnin painoista suursäkillistä puutarhamultaa. Siirtolapuutarhan hiekkateillä on nimittäin kahden tonnin painorajoitus, ja kookas paku jo melkein ylittää sen. Pihaan ei voisi tuoda mitään kuorma-autolla.

Minulla oli se käsitys, että istuttaessa taimen ympärillä oleva maa pitää käytännössä vaihtaa uuteen tai vähintään maata pitää parantaa reilulla ostomullan lisäyksellä. Esimerkiksi Kekkilä kehottaa varaamaan puun istutukseen kolme säkkiä ja pensaan istutukseen yhden 50 litran säkin puutarhamultaa. Maan parannukseen tarvitaan yksi säkki neliölle. Näin laskien tarvitsisin tosiaan Palasen puutarhan perustamiseen tuhat litraa multaa, mielellään enemmän

Onneksi teetin viljavuustutkimuksen ja tulin järkiini. Palasen vanha, vuosikymmenten mittaan paranneltu peltomulta on viljavaa ja sisältää runsaasti ravinteita, joten sitä ei tarvitse enää parantaa. Olenkin käyttänyt istutuksissa ostomultaa vain sen verran, että olen pystynyt korvaamaan nurmikon tai vanhojen istutusten mukana ylös nostetun mullan ja muotoilemaan istutusalueen hivenen koholle. Esimerkiksi pionit eivät edes pidä ostomullasta, koska se sisältää lähes aina turvetta.

3. Sylinterin muotoinen kuoppa on vanhanaikainen. Hyvä istutusalusta on laakea

Puutarhakirjoissa ja muissa istutusohjeissa neuvotaan useimmiten, että pensaat ja pikkupuut vaativat keskimäärin 50 x 50 x 50 sentin kokoisen kuopan riippuen kasvin koosta – perennoille riittää pienempikin, puut tarvitsevat isomman. Kaaviokuvissa näytetään, miten maahan on kaivettu sylinterin muotoinen kuoppa. Sellaisia minäkin pyysin keväällä apumiehiäni kaivamaan.

Sittemmin olen oppinut, että kuopan kaivamisen sijasta tarkoitus on lähinnä muokata maata suunnilleen tuolta alalta. Ideana ei ole, että taimi tyrkätään kaivetun kuopan pohjalle ja sitten hauta luodaan umpeen. Ei, vaan maasta tehdään kasvin uusille, kasvaville juurille helpommin lähestyttävää, mikäli se sattuu olemaan esimerkiksi kivikovaa. Jos maa on pehmeää ja multavaa jo valmiiksi, jopa muokkaamisen voi jättää väliin. On onkimatojen tehtävä kuohkeuttaa multaa, ei siihen aina talikkoa tarvita. Hyvässä maassa istutuskuoppa voi olla vain hivenen taimen multapaakkua isompi.

Ja jos maata lähtee muokkaamaan, kannattaa tehdä laakeamuotoinen istutusalusta mieluummin kuin sylinterin muotoinen. Pensaiden ja puiden juuret lähtevät kasvamaan sivuille, eivät pelkästään alas. Jos kumminkin tehdään kuoppa, sen olisi parempi olla olla kuutionmuotoinen ja lisäksi sen reunoja kannattaa rikkoa kuokalla tai lapiolla. Tämä siksi, etteivät juuret lähtisi kiertämään kuoppaa spiraalina.

Jos kasvupaikka halutaan salaojittaa, tarvitaan kuoppa, koska salaojitus tehdään lapioimalla istutusalustan alle, kuopan pohjalle, 10-20 sentin sepelikerros. Jos Palasessa aikoisi kasvattaa loistokärhöjä tai isokukkaisia ruusuja, näin varmaankin pitäisi tehdä, koska multakerros on parhaissakin kohdissa vain noin 40 cm syvä ja sitten alkaa savi. Tekeeköhän joku ihan oikeasti tällaista? En jaksa kaivaa 70 sentin kuoppia, joten olen suosiolla päättänyt luopua arimmista puutarhakasveista.

4. Istuttaessa taimi jää helposti liian syvälle maahan

Istuttamisessa on hengästyttävän monta vaihetta. Ennen istuttamista pitää varmistaa, etteivät taimen juuret ole kuivat. Paljasjuurisia taimia liotetaan vedessä ja ruukkutaimet kastellaan hyvin. Ruukun voi myös upottaa vesiämpäriin, en ole tosin itse koskaan tehnyt sitä.

Esimerkiksi pionin ruukkutaimen oikeaoppinen istuttaminen tehdään Pioniseuran ohjeiden mukaan niin, että ensin kaivetaan noin 50 cm syvä kuoppa. Sen pohjalle laitetaan hevosenlantaa ja sen jälkeen 15 senttiä multaa. Tämän päälle tulee kerros, jossa on desilitra luujauhoa multaan sekoitettuna. Seuraavaksi kuoppaan kaadetaan puoli ämpärillistä vettä. Kun se on  imeytynyt, multaa tiivistetään kevyesti jalalla painellen. Sitten kuoppa täytetään mullalla lähes täyteen ja vasta tässä vaiheessa taimi asetellaan paikoilleen – huom! hieman vinoon, jotta juuret lähtevät helpommin kasvamaan maan pinnan suuntaisesti. Istutukselle kaadetaan jälleen puoli ämpärillistä vettä. Lopuksi taimen juurelle ripotellaan kolmen sentin kerros karkeaa hiekkaa.

Olen tehnyt monta kertaa sen virheen, että olen iskenyt taimen kuoppaan liian aikaisin. Istutusmullan pinta saa pionia istuttaessa olla ympäröivän mullan tasalla, koska kastellessa multa tiivistyy helposti pari senttiä, ja lisäksi tulee hiekkakerros. Kiinanpionin ihanteellinen istutussyvyys on vain kolme senttiä silmujen kasvukohdasta.

Myös pensaat ja puut jäävät helposti liian syvälle. Olen valehtelematta joka kerta joutunut nostamaan taimen ylös ja lisäämään sen alle multaa, koska se olisi muuten jäänyt kuoppaan. Tarkoitus on kuitenkin aina ollut päinvastainen. Olen tehnyt parhaani, mutta pelkään silti, että Tinkerbellejen multa tiivistyy talven aikana niin, että keväällä puut ovat jo kuopassa. Joskus valvon öisin tätä miettien.

Puissa on juurenniska, jonka pitäisi jäädä maanpinnan tasolle. Liian syvään istutettu puu voi kuolla. Siksi ei auta yhtään, jos liian syvään istutetun puun niskaan kaataa säkillisen multaa – päinvastoin.

5. Astiataimen juuria pitää avata

Monilla lajeilla yli puolet kasvin biomassasta on maan alla. Istuttamisen jälkeen puu ja moni muukin kasvi keskittyy kasvattamaan juuriaan, joilla se kiinnittyy maahan ja kerää vettä ja ravinteita. Istuttamisessakin tärkeintä on luoda hyvät olosuhteet juurille.

Astiataimia on helppo kuljettaa ja varastoida, mutta juurille pieni ruukku on aika luonnoton paikka. Puiden ja isojen pensaiden juuret alkavat helposti kiertää muoviruukun sisällä spiraalina. Tätä spiraalia pitäisi ennen istuttamista avata niin, että juuret pääsevät luontevasti kasvamaan eri suuntiin. Se pitäisi ohjeiden mukaan tehdä varovasti, mutta itse olen kyllä joutunut repimään juuria ja välillä käyttänyt puukkoakin saadakseni tiukan juurikiehkuran rikki. En  osaa sanoa, kumpi on kasville vahingollisempaa, juurten katkominen vai niiden jättäminen spiraaliksi.

Koska en ole käyttänyt istutuksissani erityistä istutusmultaa (ja koska olen repinyt juuria), olen ripotellut istutuskuoppaan heti juurten alle mykorritsaa. Mykorritsa on vaaleaa jauhetta, joka sisältää sienijuurta ja edistää kasvien juurten kasvua. Arvatkaa vaan, kuinka paljon kallista mykorritsaa on mennyt hukkaan, kun olen istutuksen jälkeen tajunnut taas kerran, että kasvi on kuopassa liian matalalla. Mykorritsa ei tehoa muualla kuin aivan juurten lähellä. Siksi olenkin alkanut hieroa sitä suoraan juuripaakkuun.

6. Puun tukiseipäät juntataan maahan ennen istuttamista, ei sen jälkeen

Puu pitää istuttaessa tukea tukiseipäillä, koska muuten sen pienet, uudet hiusjuuret ovat vaarassa katketa joka kerta, kun tuulee kunnolla. Tukiseipäät tukevat juuristoa, eivät latvaa, ja siksi puu kiinnitetään seipäisiin rungon puolivälin alapuolelta, ei ylhäältä. Tässä näyttää olevan kaksi tyylisuuntaa: toiset käyttävät yhtä tukikeppiä, joka on aivan kiinni rungossa, toiset kahta tukiseivästä, joiden väliin runko kiinnitetään esimerkiksi vanhoilla sukkahousuilla tai juuttinauhalla.

Itse päädyin kahteen tukiseipääseen, koska niihin voi kiinnittää suojaverkon talveksi. En ole onnistunut selvittämään aukottomasti, miten seipäiden tulisi sijaita suhteessa ilmansuuntiin tai onko sillä edes mitään väliä, mutta junttasin seipäät suunnilleen itä-länsi-suuntaan. Tuuli puhaltaa Palasessa enimmäkseen lännestä, ja yhden ohjeen mukaan tuen olisi hyvä olla vallitsevan tuulen puolella.

Apumies oli kaivanut kuopan valmiiksi jo pari viikkoa ennen istutusta (ei suositeltavaa). Tein rautakangella seipäille paikat ja sen jälkeen yritin juntata ne paikoilleen moukarilla. Voimani riittivät juuri ja juuri siihen, että seipäät pysyivät kohdillaan. Niiden pitäisi kuitenkin olla tukevasti paikoillaan. En tarvitse välttämättä apua puutarhassa kovin moneen asiaan, mutta tämä on sellainen.

Voin vain kuvitella, miten vaikeaa työ olisi ollut istuttamisen jälkeen, kun olisi lisäksi pitänyt varoa, ettei huitaise puuta moukarilla poikki.

Eräässä ohjeessa neuvotaan kiinnittämään puu tukikeppiin ”mahdollisimman löysästi”. En ymmärrä tätä ohjetta ollenkaan. Eihän tukikepistä ole mitään hyötyä, ellei se tue puuta. Sidoin Tinkerbellet tukikeppien väliin leveällä juuttinauhalla. En tiukasti, mutten löysästikään. Olin katsonut videolta ohjeita, mutta tosi paikan tullen jouduin soveltamaan ja kokeilin pariakin erilaista sidontaa. En osaa sanoa, onko tukemisesta mitään iloa puulle. Puoliso katseli touhujani ja totesi, että tuetun ja tukemattoman pikkupuun ero oli iso, kun sattui tuulenpuuska. Että ehkä siitä sitten on.

Seipäiden kiinnittämisen jälkeen imeytin kuoppaan ämpärillisen vettä. Ripottelin myös hieman luonnonmukaista lannoitetta. Sitten taas kuoppa melkein täyteen multaa, taimi paikoilleen mykorritsalla sivelty juuripaakku hivenen avattuna, tiivistys käsin ja kastelu.

Lopuksi kannattaa tarkistaa, että puu kasvaa suoraan ja että pensas on täsmälleen sillä paikalla kuin oli ajateltu. Vaikka olin niin huolellinen kuin osasin ja jopa siirtelin taimia istutuskuopassa, havaitsin vasta viikon päästä, että toinen Tinkerbelle oli hiukan vinossa. Laikkukirjokanukka on noin 10 senttiä aiotusta paikasta. Harmittaa, mutten ole tehnyt kummallekaan ainakaan vielä mitään.

Öisin olen huolissani pienestä päärynäpuusta, joka kasvaa Pikkumökin takana. En ole istuttanut sitä itse, ja sillä ei ole kunnollista tukea. Pelkään, että se kuolee, mutta yhtä lailla pelkään, että jos alan nyt törkkiä sen juuristoa rautakangella, juuret vahingoittuvat ja puu kuolee.

7.  Juurten kasvamiseen tarvitaan vettä

Olen näköjään koko ajan huolissani kasvieni hengissä pysymisestä. Yritän silti olla häiritsemättä niiden kasvua, koska parin istutusta seuraavan vuoden aikana useimmat kasvit tarvitsevat hoidoksi vain vettä.

Kastelusta olen oppinut, että yksivuotiset kasvit kastellaan helteellä joka päivä, monivuotiset kukkivat kasvit ja pensaat noin kaksi kertaa viikossa ja puut kerran viikossa. Mitä isompi kasvi, sitä enemmän vettä kerralla. Usein toisteltu perustelu on, että pensaiden ja puiden juuret eivät lähde kasvamaan riittävän syvälle, jos kosteutta on pelkästään mullan pinnassa. Tavoitteena on, että kasvit löytäisivät jatkossa vetensä itse eikä niitä tarvitsisi kastella. Siksi olen tälläkin viikolla kastellut istutetut pensaat, vaikka on satanut. Tihku kastelee vain mullan pinnan.

Olen tietysti istuttanut paljon muutakin kuin tässä mainitut 22 kasvia. Ihan ensimmäiset istutukseni Palaseen olivat seitsemän kuunliljaa, jotka eivät lähteneet kunnolla kasvuun vielä tänä kesänä. En silti pidä perennojen istuttamista ihan niin vaikeana kuin puiden ja pensaiden, ja onhan niillä hinnassakin eroa. Perennan taimen voin kasvattaa vaikka itse siemenestä, kun vartetun pikkupuun hinta voi olla 80 euroa. Sellaisia ei tapa mielellään.

--

Päivän kuva: Syyshortensia Wim's Red kuuluu todennäköisesti onnistuneisiin istutuksiini. Se näyttää voivan hyvin. Toistaiseksi.