Villa Palanen

Kerroin viime postauksessa Villa Palasen Pionipenkin tarinan vuosi vuodelta, mutta mukaan ei mahtunut yhtään kunnollista pionikuvaa. Olihan se sääli ja vahinko, joten otetaanpa vahinko takaisin siitäkin huolimatta, että tein viime vuonna vastaavan postauksen. Väitin muuten silloinkin, että oli hyvä pionivuosi. Niinpä kai - jokainen vuosi, kun pionit kukkivat, on hyvä. Aloitan ainoasta pionistani, joka ei kasva Pionipenkissä. Se on minulle Villa Palasen henkilökohtaisesti tärkein kasvi, koska se kantaa erityistä muistoa. 1. Perintöpioni kukki äitini muistolle Sain elokuussa 2024 kaksi jakopalaa äitini suvussa kulkevasta pionista, joka lienee tilli- tai kartanopioni. Istutin juurakot syyskuun lopulla vierekkäin etupihan Kukkapeltoon ja toivoin parasta. Huhtikuussa tänä vuonna oli selvää, että toiveeni toteutuisi. Vähintään toinen jakopaloista oli selviytynyt talvesta, ja siinä oli useita nuppuja! Ensimmäinen nuppu avautui 1. kesäkuuta. Olisin mielelläni tarttunut puhelimeen ja ...

Olen lykännyt tämän postauksen tekemistä pitkään, koska tiedän, että se on iso työ. Mutta koska nyt on niin märkää, etteivät syystyöt Palasessa etene, syvennyn odotellessa tähän. Pionipenkin rakentaminen on vaikuttanut Villa Palasen tunnelmaan ja yleisilmeeseen luultavasti enemmän kuin mikään muu, mitä olen tontilla tehnyt. Se on ollut myös visaisin pähkinä purtavaksi aloittelevalle siirtolapuutarhurille. Istutusalue on tärkeä, koska se erottaa julkisen etupihan yksityisestä puutarhasta. Ilman sitä etuaidan luota näkisi koko pihan läpi takarajaan asti. Useimmilla siirtolapuutarhamme pihoilla on vastaavassa kohdassa jonkinlainen näkösuoja ja sen lisäksi terassi, pergola tai muu oleskelualue. En kuitenkaan kokenut sellaiselle tarvetta, koska mökin jatkeena on riittävän iso terassi. Mitä muuta siinä siis voisi olla? Olin pitkään aivan pallo hukassa. Rakensin istutusaluetta hiljalleen pala palalta. Ensin istutin pionit, sitten muokkasin penkin hiekkatien puolen ja lopulta viime ...