Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2024.

Näin rakensin Villa Palasen kukkapenkit osa 1: Pieni varjopuutarha päärynäpuun alla

Kuva
Minulta pyydettiin   selostusta siirtolapuutarhapalstani Villa Palasen kukkapenkeistä ja siitä, millaisten vaiheiden kautta ne ovat syntyneet. Aihe kuulosti niin pitkäveteiseltä (lue: minun näköiseltäni), että täytyyhän se toteuttaa! Minulla on luonnollisesti lähes täydelliset muistiinpanot, Excel-taulukot ja kuvakokoelmat kaikesta, mitä olen Palasessa tehnyt ja jättänyt tekemättä. Hävettää oikein. Mutta nyt on, mistä ammentaa. Tavoitteenani Palasessa on alusta asti ollut täyttää piha kukilla. Kun sain palstan haltuuni vuoden 2021 alussa, laudoilla rajattuja kukkapenkkejä oli kolme. Lisäksi oli yksittäisiä kasveja ja jäänteitä vanhoista istutuksista siellä täällä nurmikon laidoilla. Tällä hetkellä lähes valmiita istutusalueita on kahdeksan ja tulossa kaksi lisää. Nurmikkoakin on vielä palanen. Piha on  minun näköiseni, vaikka en ole suunnitellut sitä täysin yksin. Sen pohjana ovat talvella 2021 puutarha Auringontähden verkkopalvelusta tilaamani OmaKassu-kasvisuunnitelmat...