9 oppituntia kasvimaan laidalta

 

Kulunut kesä 2026 oli Villa Palasen erillisen kasvimaan tähän asti paras. Sää suosi. Sato oli entistä runsaampi ja ennen kaikkea virheettömämpi, sillä seppäkuoriaisen toukat tai kasvitaudit eivät tällä kertaa liiemmin vaivanneet. Rikkaruohoja oli, mutta vähemmän kuin ennen. On syytä tyytyväiseen hymyyn.

Toteutin nyt toista kertaa vuoroviljelyä. Entiset juurikas- ja papumaat olivat nyt perunalla, vanhaan syväpenkkiin kylvin porkkanaa ja uuteen syväpenkkiin istutin juurisellerit, varsiparsakaalit ja purjosipulit. Kastelin kasvimaata entistä useammin, vaikka kuivat jaksot olivat tavallista lyhyempiä.

Tässä tärkeimmät havaintoni satokauden varrelta:

Palasen perunaa 16. heinäkuuta.

1. Perunaa voi istuttaa sipuliraudalla, mutta se ei kannata

Perunarutto iskee palstalleni yleensä jo heinäkuun puolivälissä – tai sitten se on lehtipolte, tiedä häntä. Tautisten lehtien ja varsien leikkaaminen lopettaa mukuloiden kasvun. Istutin ensimmäisen Jussi-varhaisperunaerän niin aikaisin kuin ilkenin, jotta mahdollisimman moni herkkupallero ehtisi kasvaa satokokoon.

Hankin siemenperunat 14. maaliskuuta, ja ne kasvattivat vankat idut Palasen viileydessä. Varmistin maalämpömittarilla, että maa oli istutussyvyydessä yli +5-asteista. Se oli, mutta se oli myös niin märkää, ettei kuokkiminen oikein onnistunut. Siksi päätin kokeilla perunoiden istuttamista tulppaanin sipuleiden istutukseen tarkoitetulla sipuliraudalla.

Kairasin multaan kolon, ripautin pohjalle herkkuperunalannoitetta ja pudotin perunan perään. Lopuksi täytin kolon mullalla. Peitin istutuksen hallaharsolla. Päivä oli 11. huhtikuuta.

Istutin tällä tavoin vain yhden rivin eli noin kahdeksan Jussi-siemenperunaa. Niistä muutama otti osumaa hallasta, mutta vain yksi verso paleltui kokonaan ja jäi ilman satoa.

Seuraavan erän istutin 24. huhtikuuta. Tein vaon kuokalla ja pystytin taimien suojaksi kasvutunnelit. Viimeisen erän vuoro oli 2. toukokuuta. Silloin en enää suojannut istutuksia, koska yöpakkaset olivat väistyneet. Nämä siemenperunat olivat pääosin Annabelleä.

Vaikka ensimmäisen perunaerän versot nousivat pintaan ennen toista erää, myöhäisempi erä otti nopeasti etumatkan kiinni ja molemmat valmistuivat syöntikokoon juhannukseksi. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla Annabellet olivat jo isompia kuin koskaan ennen.

Sipuliraudalla istutus onnistui, mutta koetta ei silti kannata toistaa, koska menetelmä ei nopeuttanut yhtään perunan valmistumista syötäväksi. Odottamalla kaksi viikkoa maan kuivumista ja lämpiämistä saa saman tuloksen.

Nostin loput perunat 25. elokuuta.

Sato ei ollut mitenkään hurjan suuri, mutta silti se oli isompi kuin aiempina vuosina. Mikä parasta, lähes kaikki peruna oli tänä vuonna virheetöntä. Vain muutama Jussi-yksilö kärsi perunaruvesta ja/tai jostakin muusta kasvitaudista. Uskon, että syömme omaa, herkullista perunaa jouluun saakka.

Valkosipuleita 9. heinäkuuta.

2.  On lajikekysymys, minne valkosipuli kasvattaa itusilmut

Koska nettikaupasta tilaamani valkosipuli-istukkaat olivat homeessa, joudin pikapikaa hankkimaan uudet syksyllä 2025. Paikallisessa puutarhamyymälässä oli tarjolla röykkiöittäin erittäin isoja ja komeita yksilöitä useista lajikkeista. Valitsin Messidromet. Sipuleissa oli valtavasti kynsiä, muistaakseni ainakin 12.  Lisäksi istutin kuusi Aleksandran kynttä edellisestä Palasen sadosta.

Kuten varmasti muistatte, syksy oli erittäin sateinen. Istutin kynnet alun perin aika varhain, joten aloin pelätä, että ne ovat mädäntyneet märässä maassa. Siksi istutin myös yli jääneet Messidromet, jotka olin ajatellut käyttää ruuanlaitossa.

Yritin sijoittaa toisen erän ensimmäisen viereen 10-15 sentin päähän. Keväällä havaitsin, että melkein kaikki sipulit kasvoivat samassa jonossa.  Ne olivat lähes toisissaan kiinni. Ehkä tämän takia Messidromejen koko jäi vaatimattomaksi, eikä satosipuleissa ole yhtä paljon kynsiä kuin istukkaissa oli. Aleksandroista sen sijaan tuli varsin muhkeita.

Itusilmut näyttivät aluksi erehdyttävästi kasvaimelta tai muulta vioitukselta.

Lajikkeiden isoin ero liittyy itusilmuihin. Aleksandrat tekivät kukkavarret eli skeipit, jotka katkaisin ennen kuin itusilmut olivat kehittyneet. Messidromet sen sijaan kasvattivat varteensa oudon näköiset pahkurat, joiden sisälle itusilmut kasvoivat. Mötikän paikka vaihteli hiukan kasvista toiseen. Itusilmut olivat sadonkorjuuvaiheessa niin isoja, että niitä voisi melkein käyttää keittiössä. Todennäköisesti istutan niistä osan.

Palasen sipulisatoa. Itusilmuja vasemmalla.

Valkosipuleita kertyi niin paljon, noin 50 sipulia, että aion tänä syksynä valita niistä parhaat istutukseen. Aleksandra menestyi paljon paremmin Palasen pellolla kuin Messidrome, joten aion suosia sitä.

Porkkanaa ja sipulia 21. heinäkuuta.

3. Porkkana ja sipuli todellakin sopivat yhteen

Kylvin porkkanat 10. toukokuuta edellisvuotiseen syväpenkkiin, jossa silloin kasvoivat rehevät lantut ja varsiparsakaalit. Porkkanalajike oli Maestro F1. Sattui kuiva jakso, ja valtaosa porkkanan siemenistä ilmeisesti kuivui, vaikka kastelin niitä kaksi kertaa viikossa. Riveihin jäi pitkiä aukkoja, ja kun rivit olivat myös varsin kaukana toisistaan, penkki näytti huolestuttavan tyhjältä.

Ostin ensi kertaa keltasipulien istukkaita ja istutin pikkuruiset sipulin alut porkkanarivien väleihin. Tämä toimikin hyvin. Sipulit kasvoivat hyvin porkkanoiden keskellä, ja porkkanatkin vahvistuivat päivä päivältä. Uskalsin jättää porkkanat ilman harsoa, koska arvelin sipuleiden häiritsevän tuhohyönteisten hajuaistia riittävästi.

Nostin kuvauspäivänä 21. elokuuta palstan isoimmat porkkanat.

Porkkanan ja sipulin sanotaan olevan hyviä kumppanuuskasveja, ja tämä näyttää pitävän paikkansa. Porkkanoista kasvoi todellisia jättejä – isoin painoi 425 grammaa ja sillä näytti olevan sekä kädet, jalat että pippeli.  Myös sipuleista tuli hyvän kokoisia. Niissä oli siellä täällä sipulikärpäsen tekemiä matalia reikiä, mutta ei haitaksi asti.

Punajuuret näyttivät viihtyvän paremmin pienissä ryhmissä kuin suorassa rivissä.

4. Punajuuret kannattaa esikasvattaa

Punajuuren siemenet itivät edellisvuonna yhtä huonosti kuin porkkanan siemenet. Siksi kokeilin tänä keväänä punajuurten esikasvatusta.  Kylvin 23. huhtikuuta kolmeen ruukkuun Detroit Dark Rediä 3–5 siementä kuhunkin. Kuukauden kuluttua istutin taimiryhmät sellaisenaan kasvimaalle noin 20 sentin välein. Niistä kasvoi hauskoja punajuurirykelmiä, joissa jokainen taimi näytti ottavan oman tilansa.

Palasen esikasvatettuja punajuuria 30.8.

Osan siemenistä suorakylvin perinteiseen tapaan riveihin toukokuun lopulla. Monet näistä punajuurista olivat vielä syyskuun puolivälissäkin liian pieniä käytettäviksi, vaikka olin harventanut ne kahdesti. Isoimmissa puolestaan oli hampaanjälkiä, vaikka olin suojannut penkin aitaverkolla. Asialla oli varmaankin joko hiiri tai myyrä. Esikasvatetut olin tuolloin jo nostanut ylös.

Ensi keväänä esikasvatan kaikki punajuuret.

Onni on raikas, rapea ja hyvänmakuinen lanttu. 21.8. nostin toiseksi viimeisen.

5.  Lanttusato on parasta korjata pienenä

Edellisenä kesänä sain valtavan lanttusadon syväpenkissä. Nostin silloin lantut vasta 20. syyskuuta, koska ajattelin, että mitä isompi, sen parempi. Kasvaessaan ylisuuriksi juureksista oli kuitenkin tullut niin tikkuisia, että jouduin veistelemään niistä valtaosan pois. Havaitsin myös, ettei lanttu säily kovin hyvin jääkaapissa vaan alkaa nopeasti nahistua.

Tänä keväänä kylvin Wilhelmsburgerit esikasvatukseen 28. huhtikuuta ja istutin taimet tavalliseen peltomaahan 24. toukokuuta. Lantut kasvoivat hyvin hyönteisverkon suojassa, ja tällä kertaa pidin varani. En päästänyt niitä liian isoiksi, vaan nostin ne yksi kerrallaan elokuun lopulla. Tein kaikista lanttukuutioita, jotka ryöppäsin ja pakastin.

Tikkuisuutta ei nyt esiintynyt ollenkaan, ja maku on mieto ja raikas. Meillä syötiin lanttukuutioita viimeksi tänään.

Palasen satoa 11. elokuuta.

6. Pensaspavuilla on paljon ystäviä

Kasvatin tänä vuonna kahta papulajiketta: vihreää pensaspapu Montanoa ja keltaista vahapapu De Rocquencourtia. Molemmat muodostivat noin 40 senttä korkeita pensaita. Vahapapu oli kuitenkin selvästi satoisampi. Sen pavut olivat pitkiä ja niitä oli enemmän. Puolison mukaan keltaiset pavut ovat myös maukkaampia kuin vihreät.

Vihreiden papujen satokausi oli parhaimmillaan 7. elokuuta, mutta hyytyi varsin nopeasti. Keltaisten satokausi oli pidempi.

Suojasin pavut aluksi kasvissyöjiltä ainoastaan kompostikehikkoelementeistä tekemilläni harjakatoilla, joiden päädyt jäivät avoimiksi. Vasta peloteltuani rusakon kahdesti pois kasvimaalta huomasin, mitä se oli siellä tehnyt. Se oli syönyt kaikkien pensaspapujen pisimmän verson. Siirryin välittömästi korkeisiin verkkoaitoihin – käytin samoja aitoja, joilla suojasin talvella pihan pensaita ja nuoria puita.

Papusato oli riittävä. Pakastin valtaosan syötäväksi syksyn ja talven mittaan.

Ai niin, tärkein melkein unohtui. En ensikasvattanut papuja tänä vuonna ollenkaan, koska olen aiempina vuosina huomannut, että suorakylvö tuottaa melkeinpä varmemman tuloksen. Kylvin pavut 30. toukokuuta. Osa versoista näytti heti pintaan tulonsa jälkeen oudosti epämuodostuneilta. Pelkään pahoin, että niitä oli syöty. Kylvin tilalle uudet.  

Kypsät maissintähkät taipuvat kasvin rungosta ulospäin. Kuva on otettu 20. elokuuta.

7.  Itse kasvatettu maissi on ihanaa

Sokerimaissin viljely oli kesän uusi kokeilu. Kylvin aikaiseksi ja makeaksi mainitun Sprinter F1 -lajikkeen siemenet 28. huhtikuuta. Taimien istutuspäivää en ole merkinnyt muistiin, mutta se oli todennäköisesti touko-kesäkuun vaihteessa. Taimia oli yhdeksän ja istutin ne tiiviiksi ryhmäksi lähelle toisiaan. Lannoitin luonnonlannoitteella.

Kastelin maisseja ahkerasti ja lisälannoitin kahdesti. Yllätyin, kun tähkä alkoikin kehittyä alas kasvin varteen eikä ylös, jossa viuhkamainen kukka keikkui. Kun tähkän ”parta” elokuun puolivälissä oli täysin ruskettunut, kaivoin yhden tähkän osittain esiin suojuslehtien alta ja iskin kynteni keltaiseen pikku tyynyyn. Esiin purskahtanut neste ei ollut kirkasta vaan maitomaista. Siitä tiesin, että maissi oli kypsää korjattavaksi.

Tähkät eivät olleet aivan tasaisia, vaan osa jyvistä oli jäänyt kehittymättä. Tämä johtunee epätäydellisestä pölyttymisestä. Maissit olisi ehkä pitänyt pölyttää käsin, mutta en kyllä olisi osannut tehdä sitä. Ensi vuonna täytyy tutkia asiaa lähemmin.

Tuore oman maan maissi on maultaan ylivertaista ostomaissiin verrattuna. Ero on vähintään yhtä iso kuin uudessaperunassa. Maissi oli niin ihmeen ihanaa, että lisään varmasti sen kasvatusta ensi satokaudella. 

Purjot 21. heinäkuuta.

8. Purjosipulin kasvatus ei ole vaikeaa

Toinen uusi viljelykasvi oli purjosipuli. Tykkään purjo-perunasosekeitosta ja minulla on mainio purjopiirakan ohje, joten päätin kokeilla. En kohdannut minkäänlaisia vaikeuksia, kun noudatin ohjeita eli kastelin ja lannoitin reilusti ja typistin lehdet noin kuukauden välein. Lisäksi multasin kasvit pari kertaa.

Kylvin lajiketta Bleu de Solaise 5. helmikuuta. Siementen itävyys oli heikohko, ja sain vain noin 10 koulimiskelpoista tainta. Latvoin/typistin taimet ensimmäisen kerran 28. huhtikuuta. Istutin lopulta 8 pikku purjoa avomaalle. Kolme niistä olen jo syönyt piirakassa, loput korjaan lähipäivinä. Ihan hyvin meni – ensi vuonna uudestaan!

Kasvimaa tuotti paljon iloa kaudella 2026, mutta se oli myös työläs.

9. Pellolta pöytään -ajattelua ei ole mahdollista toteuttaa yksin

Minulta meni viime vuonna paljon satoa haaskuun, koska en ehtinyt laittaa kasvimaan sadosta ruokaa tuoreeltaan. Toin herkkuja jääkaappiin, mutta sinne ne mätänivät, koska vietin kaiken aikani puutarhassa ja kasvimaalla.

Oivalsin, etten pysty mitenkään samaan aikaan sekä hoitamaan puutarhaa ja kasvimaata nykytasolla että laittamaan kasvisruokaa alusta asti itse. Korkeintaan ehdin keittää perunat tai pyöräyttää salaatin. Ja sitä varten en tarvitse kuin pari salaatinkerää.

Pellolta pöytään -ajattelua ei ole minun voimavaroillani mahdollista toteuttaa yksin. Siinä tarvittaisiin enemmän apua joko pellolle tai keittiöön.

Tänä kesänä en enää edes yrittänyt käyttää satoa heti vaan säilöin mahdollisimman paljon myöhempää käyttöä varten. Pakastin lantut ja pavut sekä osan varsiparsakaaleista. Toivon, että porkkanat, punajuuret ja perunat säilyvät jääkaapissa. Palsternakkaa kylvin nyt hyvin vähän, koska viime syksynä sen säilyvyys oli heikko. Jatkossa ostan sen ehkä kokonaan kaupasta.

Vähitellen opin ehkä kasvattamaan vain sen, mitä meillä oikeasti syödään. Lopulla alalla voin viljellä vaikka kukkia.

Sitäkin sopii kysyä, onko kasvimaani liian iso. Ruoanlaiton lisäksi moni muukin asia jää tekemättä, jos pidän kasvimaan tip top -kunnossa. Ei puhettakaan, että olisin ehtinyt matonkudontaan tai kädentaitoryhmään.

Kun olen todistanut itselleni, että pystyn raivaamaan lupiinipellosta perunamaan, tekemään siitä kasvimaan ja tuottamaan maukasta satoa, voin ehkä päästää siitä irti.

* * *

Lue lisää: Uutta perunaa juhannukseksi ja muita kasvimaan ihmeitä

Lue lisää: Kasvimaan toinen kesä

Lue lisää: Vuoden urotyö: Raivasin lupiinipellosta perunamaan